Franciscus ja parisuhteen vaikeudet

Franciscus ja minä tutustuimme, kun vuosi sitten tein kandidaatintutkielmani hänestä. Silloin tutkin Franciscuksen ajatuksia paastosta ja askeesista. Pidin hänestä niin paljon, että halusin jatkaa yhteistyötämme myös gradun parissa. Franciscus tuli elämääni ilmeisesti jäädäkseen. En tiedä kuinka pitkäksi aikaa tai mihin ystävyytemme johtaa, mutta matkani hänen kanssaan on kestänyt nyt enemmän tai vähemmän vuoden ja matka jatkuu.

Franciscus oli 1181/1182-1226 elänyt italialainen pyhimys ja mystikko. Hän on yksi roomalaiskatolisen kirkon ja kristinuskon rakastetuimpia pyhimyksiä. Hänestä on kirjoitettu valtavasti aineistoa - elämänkertoja, tutkimuksia, esseitä... Oma graduni keskittyy Franciscuksen luontoajattelun - hän koki luonnon itselleen läheiseksi ja todella tärkeäksi, sillä se oli osa Jumalaa - ja kaupungissa tapahtuneen elämäntyönsä välisestä suhteesta. Tästä aiheesta häntä ja hänen ajatteluaan ei graduohjaajani mukaan ole vielä tutkittu. Siksi graduni on tieteellisestikin merkittävä. Tätä näkökohtaa en kuitenkaan ajttele kovin usein, sillä minulle graduni on vain gradu.

Graduni on minulle vain gradu, mutta se on myös muutakin. Se on mahdollisuuksia. Se on Franciscus. Yksi syy, miksi kirjoitan tätä blogia on juuri hän. Franciscus on sellainen persoona, josta on vaikea olla pitämättä. Niinpä häntä tutkiessani minulla on vaarana kadottaa objektiivisuuteni. Ihailen, kunnioitan ja rakastan häntä. Tämä ei saa kuitenkaan näkyä tieteellistä tekstiä kirjoittaessa eli gradussani. Sen kirjoittamisen vaikeutena minulla onkin itseni etäännyttäminen Franciscuksesta ja hänen ajattelustaan. Minun pitäisi pystyä kirjoittamaan objektiivisesti ja neutraalisti. Tämä on tavattoman vaikeaa, kun on muodostanut jonkinlaisen tunnesiteen tutkimuskohteeseensa. Minulla ja Franciscuksella on sellianen suhde. Hän on ajatuksissani ja ikään kuin kulkee vierelläni koko graduni ajan - ja luultavasti vielä sen jälkeenkin. Tieteellisessä tutkimuksesa tämä on sekä ongelma että ihannetilanne. Toisaalta tunnen suurta kiinnostusta tutkimusaihettani kohtaan, mutta toisaata en saisi olla siitä liian innoissani. Kultaisen keskitien löytäminen on vaikeaa, haasteellista ja välillä turhauttavaa.

Elämä Franciscuksen kanssa ei siis ole aina helppoa. Meidän suhteessamme - niin kuin missä tahansa muussakin parishteessa :) - on hyviä ja huonoja päiviä. Välillä olemme ylimpiä ystäviä ja tunnemme todellista sielunsukulaisuutta ja joinain päivinä taas en voi lainkaan sietää häntä. Viimeinen kuukausi on ollut jälkimmäistä aikaa. Minuun nimittäin iski gradulukko ja ahdistus gradun tekemisestä. en uskonut koskaan kokevani sitä, vaikka siitä varoitettiin. Olen luonteeltani peruspositiivinen ihminen, enkä pelkää vastoinkäymisiä, vaan suhtaudun niihin hyvin optimistisesti. Kun kaikki graduntekijät varoittivat, että jossain vaiheessa into gradusta laantuu, en uskonut heitä. Ennen kuin siis koin sen itse. Minuun iski täysi vastenmielisyyden tunne vain ajatellessani graduani. Inhosin lähteitäni - yhä edelleen ne ovat minulle suurena haasteena - ja niiden lukemista, en halunnut ajatella Franciscusta lainkaan ja pelkkä ajatus gradusta ja sen tekemisestä tuntui vastenmieliseltä. Vähitellen, ajan kanssa ja iki-ihanan graduohjaajani (kerron hänestä myöhemmin lisää) avustuksella, lukko ja ahdistus alkavat helpottaa ja olen jälleen valmis kohtaamaan Franciscuksen ja jatkaamaan siitä, mihin jäimme. Elämä jatkuu ja jotkut asiat on vain pakko kohdata. Niin myös gradu - ainakin mikäli aion saada sen valmiiksi lokakuun jättöpäivään mennessä. Silloin korkkaan Olkkarissa pullon aitoa shamppanjaa- keskihintaista, ei halvinta. :) Sitä päivää siis odotellessa...