Sotto il sole di Toscana

Il bacio da Toscana! Italiassa siis ollaan edelleen, mutta Roma on vaihtunut Toscanan vehreään ja kumpuilevaan maaseutuun. Matka tänne alkoi perjantaina puolen päivän aikoihin junalla Romasta. Juna oli 15 minuuttia aikataulusta myöhässä, mutta selvisin Pisaan suhteellisen aikataulussa. matka kesti kolmisen tuntia ja juna oli ihan täynnä. Onneksi oli paikkalippu tällä kertaa, mutta katsotaan loppulomasta, onko yhtä hyvä tuuri vai matkustanko ravintolavaunussa. Se on sitä reilaajan arkea. Rinkka painaa, mutta mieli on kevyt ja iloinen. Oli haikeaa toki lähteä Romasta, mutta ihana suunnata kohti uusia seikkailuja.

Ensimmäisenä vuorossa oli Pisa, josta matka kohti pohjoista siis alkoi. Pisa on kuuluisa kaltevasta tornistaan ja siksi täynnä turisteja. Kaupunki on suhteellisen pieni ja suloinen – niin kuin kaikki italialaiset pikkukaupungit tuntuvat olevan. Pisassa on noin 100 000 asukasta, joten ihan pikkupaikka se ei ole, minkä huomasi jo suuresta rautatieasemasta. Siellä ei ollut turisti-infoa (saisi olla kaikkialla rautatieasemalla), joten jouduin tuhlaamaan 6€ kaupungin karttaan. Sitten hyppäsin bussiin ja löysin tieni hostellilleni, joka on aivan ihana. Paikka on kuin suuri koti, jossa jokaisella on omat huoneet. Keittiö, oleskelutila ja kylppärit ovat yhteiset. Paikalla oli todella ihana tyttö – Teresa – minut vastaanottamassa ja hän esitteli minulle paikan ja näytti kartasta Pisan tärkeimmät nähtävyydet ja antoi muutenkin vinkkejä liikkumiseen ym. Maailman parasta asiakaspalvelua sain siis heti alkutekijöiksi. Teresa halusi välttämättä puhua englantia, vaikka sanoin osaavani italiaa. Halusi varmasti harjoitella omaa kielitaitoaan niin kuin minäkin omaani. :) Kotiuduttuani (lue: jätettyäni tavarat) hostelliin lähdin kävelemään kaupungille.

Hostelli sijaitsee aivan vanhan kaupungin eli siis historiallisen keskustan ulkopuolella ja on rauhallisen tuntuista esikaupunkialuetta. Keskustaan oli alle 2 km matkaa, joten se taittui mukavasti kävellen. Heti muurien sisälle päästyäni huomasin turistien määrän lisääntyvän ja valtaisa ihmispaljous odotti minua kaltevan tornin juurella. Torni ja sen vieressä oleva Duomo (tuomiokatedraali) sekä Camposanto-hautausmaa ovat selkeästi kaupungin keskeisimmät paikat ainakin turistien osalta. Porukkaa oli paljon, muttei ruuhkaksi asti. Turisteista kuitenkin osattiin ottaa kaikki irti, sillä kukin nähtävyyksistä maksoi. Ja vielä aika ryöväyshintoja. Minäkin kuitenkin kilttinä turistina pulitin 8€ ilosta nähdä Duomo, kastekappeli ja hautausmaa. Torniin kiipeäminen olisi maksanut 15€, joten sen jätin suosiolla väliin – ei minulla sinne muutenkaan korkeanpaikankammoisena ollut hinkua. Maksamani kohteet olivat oikein hienoja, varsinkin Duomo. Tornista ensivaikutelma oli se, että se oli pienempi kuin luulin. Sehän on siis kallellaan rakennusvirheen ja maaperän heikkouden takia ja rakennettu keskiajalla katedraalin kellotapuliksi. Sitä se on edelleenkin ja nykyisin myös Pisan maamerkki ja turistihoukutin. Keskiaika tuntui kaupungissa muutenkin, sillä kirkot olivat enimmäkseen goottilaisia ja kadut jälleen kapeita. Keskiajalla Pisa on kuulemma ollut suuri mahtitekijä alueellaan ja satamakin sillä on ollut, mutta renessanssin ja Firenzen kasvavan vaikutusvallan myötäs kaupunki joutui sen hallintaan. Renessanssi ei kaupungissa kauheasti näkynyt, joten kaikki kehitys silloin on varman keskitetty Firenzeen ja Pisa jätetetty pimeälle keskiajalle, vaikka Galilei tornista 1600-luvulla tavaroita tiputtelikin.

Tornilta matka jatkui pitkin kapeita katuja kohti kahta kauppakatua. Matkalla poikkesin Piazza Dantella, jossa oli herttainen pikku puisto. Ostoskatu oli ihan jees ja hienointa siinä oli, että se oli katettu kummaltakin puolelta kulkien talojen reunaa ja keskellä oli tilaa pyöräilijöille, joita täällä on näkynyt paljon. Tein turistipysähdyksen keskellä kaupunkia, jossa sen jakaa uuteen ja vanhaan osaan Arno-joki. Joen viereisellä Piazza Garibaldilla söin pikkuisessa jätskibaarissa maailman parasta suklaajäätelöä hintaan keskikokoinen annos 2€. Ihanaa. Jäätelöä olen syönyt reissullani jo litroittain ja aion jatkaa samaa tahtia seuraavat kaksi viikkoa. Niin hyvää se on. Jätskitauon jälkeen suuntasin kävellen kulkuni takaisin hostellille kaupan kautta. Hostellissa voisi itse laittaa ruokaa, mutta tyydyin vain leipään, jota söin myös aamiaiseksi seuraavana aamuna tuoremehun kera. Lämmintä ruokaa ehtii syödä Firenzessäkin. Pisa oli oikein hauska välipysähdys, mutta en jäisi sinne pidemmäksi aikaa. Torni ja kaupunki oli mukava nähdä, mutta eipä siellä sitten paljon muuta olekaan. Ja ainakin nyt elokuussa suurin osa liikkeistä tuntuu olevan kiinni, koska täällä on loma-aika. Pisa on kuitenkin yliopistokaupunki, joten talvella siellä on varmasti vilkkaampaa. Nyt minulle jäi nätistä kaupungista vaikutelma uneliaana ja hiljaisena, vaikka se tuskin todellisuudessa sitä on. Olen silti onnellinen pikavisiitistäni Pisassa, sillä siitä oli helppo ja hyvä aloittaa suurempien kaupunkien katsastaminen. Lisäksi se oli hyvä aloitus lomalle rauhallisuutensa ja ihanan hostellinsa ansiosta. Voin lämpimästi suositella AfittaCamera Delfoa kaikille matkaajille jatkossa, niin hyvin tuossa kodikkaassa pikkupaikassa viihdyin. Toinen kehu tulee Pisan sujuvalle bussiliikenteelle ja erityiskiitos pysäkeille, jossa näkyy koko bussireitti ja aikataulut kokonaisuudessaan. Niin sitä pitää Pisa!

Lauantai-aamuna jätin Pisan taakseni ja junailin itseni Firenzeen. Juna oli täynnä turisteja ja ainakin saksan, persian ja tanskan kielet bongasin amerikanenglannin seasta. Hostellini Firenzessä löytyi helposti ja se sijaitsee alle puoli kilometria keskusrautatieasemasta. Hostelli on ihan mukava, omaperäinen pienine huoneineen ja sokkeloisine käytävineen sekä kauniine sisäpihoineen. Asiakaspalvelu oli loistavaa, ystävällistä ja tehokasta. Kämppiksinäni on kolme aussityttöä ja yksi britti. Kuuluvat samaan seurueeseen, mutta eivät reissaa koko Europpaa yhdessä, vaan hajaantuvat Venetsian - seuravan kohteensa - jälkeen kukin omille teilleen. Jätin kamat heti iltapäivällä hostellille ja lähdin katselemaan kaupunkia, joten kauheasti en ehtinyt uusiin ihmisiin tutustumaan heti kättelyssä. Myöhemmin juttelimme enemmän ja he ovat kaikki oikein mukavia. Saa nähdä törmämmekö Venetsiassa. :)

Firenze on kuuluisa kauneudestan, eikä suotta. Kaupunki on todella suloinen vanhoine katuinen ja rakennuksineen. Kaupunkia hallitsee Duomo, joka on ulkoa upeaakin upeampi. En ole varmaan koskaan yhtä komeaa kirkkoa nähnyt. Sisältä se on kuitenkin suoraan sanottuna ankea eikä vedä millään tasolla vertoja komealle ulkokuorelle. Toinen hauska juttu on kauppahalli, jonka löysin Duomon ja Medicien kotikirkon San Lorenzon läheltä. Siellä oli ihania pikkukojuja ja mukaan tarttui herkullista leipää ja kuivahedelmiä. Huomenna piipahdan siellä uudestaan ennen lähtöä Ravennaan. Hallin ulkopuolella markkinameininki jatkui katukauppiaiden muodossa ja sieltä mukaan lähti kaunis vihreä huivi (heikkouteni, sillä en tarvitse enää yhtäkään huivia). Mukaan olisi tarttunut myös yhden kauppiaan puhelinnumero, jos olisin halunnut. Hänellä oli maailman laimein iskurepliikki ("You dropped something. My phonenumber."), jota oli varmaaan testattu useampaankin turistiin, joten kieltäydyin kunniasta. En jaksa edelleen kuin ihmetellä blondiuden tehoa, sillä toinen kohteliaisuus ("bellissima"= todella kaunis) tuli ohi kulkeneelta mieheltä kadulla hikisenä ja tukka hapsottaen kävellessäni. Mikä siinä vaaleassa oikein kiehtoo?! Pahoittelen, jos tällaisia juttuja ja jatkuvaa päivittelyäni aiheesta on liikaa, mutta en vain käsiä sitä. Siksi siis vuodatus.

Keskustassa pyöriessäni näin myös Danten oletetun syntymäkodin sekä kävin Piazza della Signorialla katsomassa David-patsaan kopiota sen alkuperäisellä paikalla sekä muita upeita patsaita, joita siellä oli näytillä. Alkuperäinen David on Accademian galleriassa, jossa kävin sen lauantaina katsastamassa. Ei voi muuta sanoa, että kyllä se on komea. Niin sopusuhtainen ja elävän ihmisen tuntuinen, että koko ajan odotin Davidin lähtevän kävelemään. Michelangelo on vanginnut täydellisen ja sopusuhtaisen miesvartalon todella taidokkaasti ja onnistuneesti marmoriin. En enää ollenkaan ihmettele, miksi häntä pidetään kuvanveiston mestarina tai Davidia niin suuressa arvossa. Muuten Accademian anti oli heikko, ei kauheasti mitään. Ilmeisesti kaikki tärkeimmät ja hienoimmat jutut löytyvät Uffizzista, jossa piipahdin tänään. Paikka oli täynnä turisteja, mutta lippusysteemi oli onneksi toimiva ja pääsin ennakkoonostetun lipun ansiosta nopeasti sisälle. Botticellit, da Vinci ja Michelangelo olivat muiden mestarieosten kanssa kauniisti näytillä gallerian suurissa tiloissa, jotka Cosimo di Medici alunpein rakennutti itselleen toimistotiloiksi 1400-1500-luvulla Vasarin suunnitelmien mukaan - siitä myös paikan nimi, jokas uomennettuna tarkoittaa toimistoja. Eniten paikassa tykästyin Botticelliin, josta en ole aiemmin juuri suurestikaan tykännyt. Nyt tajusin hänen maalauksissaan olevan loistavaa herkyyttä ja haurasta kauneutta, jonka hän on mestarillisesti vanginnut kankaalle. Toinen hieno juttu löytyi Uffizin ulkopuolelta, sillä sen julkisivuun oli upotettu kuuluisten italialaisten kuttuurihenkilöiden patsaita. Sieltä löytyivät mm. kirjailija Dante, yleisnero da Vinci, kuvanveiston mestari Michelangelo, reaalipolitikko Macchiavelli ja tiedemies Galileo Galilei. Vaikuttava kokoelma ja suurinosa tai kaikki heistä ovat vielä vaikuttaneet täällä Firenzessä historian kuluessa. Kaupunki voi siis todella ylpeillä kuuluisilla pojillaan.

Iltapäivällä tänään ja eilen kävin myös muutamassa kirkossa, joista etenkin Annunciazionen (=ilmoituksen) kirkko oli mahtava barokkiloistossaan. Minuun selkeästi vetoaa barokin runsaus ja koristeellisuus, sillä kaikki sellaiset kirkot ovat mielestäni todella upeita. Samoin vaikutuksen teki fransiskaanikirkko (maailman suurin sellainen) Santa Croce, jonne mm. Michelangelo ja Galilei on haudattu. Kirkossa melkein kauneinta oli sen komea puukatto mahtavien freskojen ohella, joista etenkin Giotton Franciscus-aiheiset pistivät heti silmään. Kirkon vieressä oli myös vanhaa luostarin pihaa, joka rauhallisuudessaan oli ihana keidas vilkkaan kapungin ja turisihässäkän keskellä. Kirkko maksoi 5€, mutta oli hintansa arvoinen samoin kuin Santa Maria della Novellan kirkko, jossa myös vierailin tänään. Muuten vain kävelin kaupungilla eilen ja tänään, sillä se on suhteellisen pieni ja siis helposti liikuttava, ja ihmettelin turistimäärää ja kauniita taloja. Pisteitä Firenze sa hyvistä opasteista ja kävelykaduista, joita vanhasta keskustasta löytyy hyvin. Täällä on myös jonkinverran pyöräilijöitä, muttei läheskään niin plajon autoja ja vespoja kuin Romassa. Todennäköisesti kaupungin pienempi koko ja lyhyemmät etäisyydet sekä erilainen rakenne vaikuttavat. Mieleen jäi myös kaupungin vanhin silta talojen reunustama Ponte Vecchio, joka on täynnä kultasepänliikkeitä. Molempina iltoina olen palannut hostellille jalat kipeinä kävelystä, mutta onnellisena ja tyytyväisenä kaikesta kauniista ja hienosta näkemästäni. Turtumus ei vielä ole iskenyt, mutta jonkinasteinen humaltuminen kylläkin, sillä niin paljon kaikkea kaunista täällä koko ajan näkee, että siitä meinaa juopua. Ilma on ollut painostava (voi johtua siitä, että Firenze on laaksossa) ja kuumuus tavallista hiostavampaa. Sen ansiosta lauantaina illalla tuli kuitenkin vilvoittava ukkoskuuro ja satoi ensimmäisen kerran kunnolla koko Italiassa oloaikanani. Se oli ihanaa ja sadetta siunaantui vielä sunnuntai-iltapäiväksikin.

Mitä muuta sanoisin Firenzestä? Hostelli on hyvä ja sijaitsee siis rautatieaseman lähellä. Kaupunginosa on täynnä etnisiä pikkukauppoja ja intialaisia, turkkilaisia ja muita aasialaisia sekä afrikkalaisia näkyy paljon. Näiden kansalaisuuksien ja maanosien edustajia on myös joka paikassa keskustaa laittomina katukauppiaina ja piraattitavaraa on kaikkialla. Turisteja on ympäri maailmaa, mutta silmiinpistävimmät ovat ranskalaiset, espanjalaiset, kiinalaiset, japanilaiset ja amerikkalaiset. Hostellin hintaan kuuluva ilmainen illallinen spaghettia maistui taivaalliselta sunnuntai-iltana. Aamiainen oli ok, tosin en saanut nauttia sitä rauhassa loppuun ulkona terassilla, koska röyhkeä varpunen tuli tarjottimelleni nokkimaan paahtoleipääni. Jouduin teekuppini kanssa sisälle evakkoon ja jätin varpusen nauttimaan saalistaan. Arkipäivän komiikkaa kerrakseen. Pikkulintu ja minä taistelussa ruoasta. :) Firenze on tehnyt vaikutuksen kauniina pikkukaupunkina, joka sijaitsee hauskasti vuorten keskellä (ei mitään) laaksossa. Kaupungissa on vaurauden tuntu ja jäänteitä renessanssin suuruuden päivistä kaikkialla. Kirkoissa ja kaduilla kuitenkin elää keskiaika, sillä edelliset ovat suuria ja korkeita sekä suhtteellisen koruttomia jälkimmäisten ollessa kapeita ja tunnelmallisia. Jos nyt vertaillaan, niin Romassa näkyy ja tuntuu barokki, Pisassa ja Assissa keskiaika ja Firenzessä myöhäinen keskiaika ja varhainen renessanssi. On jännittävää, kuinka paljon eroja kaupunkien väliltä löytyy ja kuinka historian eri kerrostumat on selkeästi havittavissa. Italia jaksaa aina yllättää. :)

Huomenna matka jatkuu Toscanasta junalla Emilia-Romagnan maakuntaan ja Ravennaan. Minun piti alunperin matkustaa sinne nopealla EuroStar-junalla Bolognan kautta, mutta paikkalipun saaminen tuotti vaikeuksia ja lippuautomaatti vei rahani eikä antanut lippua. Sainkin tehokasta kielikylpyä selvittäessäni asiaa italiaksi ja hommatessani uuden reitin - tällä kertaa paikallisjunilla. Matkustan huomenna ensin Faenzaan Bolognan kaakkoispuolelle paikallisjunalla ja sieltä bussilla Ravennaan. Jännittävää. Kaikkein tyytyväisin olen siihen, että sain selvitettyä koko sotkun italian taidoillani. Tosin paljon vaihtoehtoja ei ollut, sillä lippuvirkailijalla oli tiskillä lappu, jossa (englanniksi) luki, ettei hän puhu englantia. Italian puhuminen oli siis pakko ja nykyisin se luonnistuukin suhteellisen hyvin. Sanat tulevat suusta miten sattuu, mutta ainakin ne tulevat italiaksi. Kieli on ihana ja on palkitsevaa huomata pärjäävänsä sillä arkipäivän tilanteissa ihan mukavasti. Yritän laittaa valokuvia tänne reissusta pikapuolin. Venetsiassa pitäisi olla nettiyhteys, joten seuraavat kuulumiset ja kuvat tulevat tänne todennäköisesti sieltä. Seuraavat jutut kirjoittelenkin sitten vetten päältä. :) Ci vediamo dopo qualche giorni!

Il giorno ultimo nella città eterna

Viimeistä viedään, sillä tämä on viimeinen tekstini, jonka tänne Romasta kirjoitan. Olo on haikea ja katkeransuloinen. Minulla on ollut hauskaa ja ihanaa täällä, mutta toisaalta tiedän ja olen asennoitunut siihen, että on aika mennä eteenpäin. Niinpä olen tänään jättänyt hyvästejä Romalle ja hoidellut viimeisiä asioita ennen kuin huomenna nostan rinkan selkääni, nousen junaan ja suuntaan kahdeksi viikoksi kohti Pohjois-Italiaa. Mutta ennen loppuhuipennusta muutama sana tästä päivästä. :)

Aamulla menin postiin vakaana tarkoituksenani lähettää kaikki ylimääräinen tavara itselleni postipaketissa Suomeen. Tässä lopulta onnistuinkin, kun ensin olin jonottanut puolisen tuntia asiointivuoroani ja saanut kaikki tavarat pakattua laatikoihin. Paketteja tuli kaksi ja painoa niille kertyi yhteensä noin 9kg. Hintaa lähetykselle tuli huimat 60€, mutta pakko oli tavarat saada pois käsistä. Rinkassa nimittäin 9kg on aika paljon, joten kallis postitus on kevyemmän rinkan väärti. Postista suuntasin kulkuni Terminille ja sieltä bussilla 714 Via Appia Anticalle keskustan ulkopuolelle. Appiahan on Roman yksi vanhimmista teistä ja se, jolla Pietari kohtasi Jeesuksen (Domine, quo vadis?) paetessaan Romasta ennen paluutaan kaupunkiin ja marttyyrikuolemaansa. Appialla on myös katakombeja ja muita vanhoja raunioita. En kuitenkaan koskaan päässyt näitä kiinnostavia paikkoja näkemään, koska pahaksi onneksi olin katsonut sellaisen bussin, joka jätti minut tien väärään päähän. Antica on nimittäin monta kilometriä pitkä ja siinä kulkee autoja koko ajan. Tien ympärillä oli muurit ja jalkakäytävistä ei tietoakaan. Ensin ajattelin käveleväni reilu 2 km katakombeille, mutta sitten akku ja into hyytyivät reilun kilometrin jälkeen. Tarkoituksenani oli sitten vain katsoa Domine, Quo vadis -kirkko, mutta se oli suljettu remontin vuoksi. Appia jäi siis oikeastaan kokonaan näkemättä, sillä kyllästyin ja päätin katsastaa katakombit seuraavalla Rooman vierailullani. Samoin kävi myös Trajanuksen kauppahalleille, joissa oli myös tarkoitus ehtiä käydä. Myös Aventinus-kukkula upeine taloineen jäi toiseen kertaan. Onpa jotakin, mitä odottaa, kun palaan tänne uudestaan. :)

Iltapäivän lounastauon jälkeen Maija äiteineen piipahti ihailemassa Lantea ja Gianicoloa pikaisesti. He lentävät tänään yöllä takaisin Suomeen, mutta ehtivät päivällä vielä nähtävyyksiä katselemaan. Kumpikin tykkäsi Lantesta paljon - niinhän kaikki - ja näköalakuvia napsitiin. He lähtivät jatkamaan Gianicololta matkaa kohti keskustaa ja minä puolestani kävelin vielä viimeisen kerran Vatikaaniin postiin postimerkkejä ostamaan, sillä aamuisesta postista ne olivat lopussa. Vatikaanissa kävin vielä uudemman kerran Pietarinkirkossa, koska jonoa sinne oli vähän ja halusin kokea kirkon uudestaan ennen lähtöäni. Pahaksi onneksi kirkossa oli joku tapahtuma menossa ja puolet siitä (pääalttari ja kaikki sen puoleiset osat) oli eristetty, joten sinne ei päässyt. Tämä tarkoitti valtaisaa turistimassaa kirkon etuosissa ja vähän ahdistavaa tunnelmaa. Ainakin minusta kirkko ei enää tuntunut kirkolta, kun missään ei ollut sivualttaria tai paikkaa hiljentyä rukoukseen, vaan vain turisteja kameroineen. Vietin kuitenkin hiljaisen hetken suuren marmoripylvään juurella varsin omatoimisesti ja sain sielulleni rauhan. Kirkosta poistuttuani jätin haikeat hyvästit Vatikaanille ja kävelin Trastevereen vielä kerran jätskille. Jätski oli nannaa (mansikka, meloni, stracciatella) ja hintaa keskikokoiselle kupille tuli vain 2€. Huomattavasti halvempaa kuin Roman keskustassa ja turistialueilla. Trasteveresta jalat veivät takaisin Gianicololle ja viimeisen kerran Lanten portille ja kotiin. Loppuilta onkin sitten kulunut pyykkiä pestessä, kortteja kirjoitellessa ja pakkailessa. Huomenna aamulla sitten hyvästit ihanalle huvilalleni. Sitä ennen kuitenkin vielä täysikuun ihailua terassilla ja muutama sana Romasta ja oleskelustani täällä.

Kuukausi on nyt kulunut ja Roma on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kaupunki todella on ikuinen ja siinä on taikaa. Se ei ole lempikaupunkini maailmassa (Lontoo edelleen), mutta rakas ja ihana paikka, jossa viihdyin hyvin. Roma on turistikohde, mutta täällä on myös paljon muutakin, jos vain vähän etsii. Olen oleskellut ja kierrellyt enimmäkseen Roman keskustan alueella, joten esikaupungit jäivät vieraimmiksi. Roman keskusta on suhteellisen pienellä alueella ja ehdoton plussa on kaupungin toimiva - ja halpa - julkinen liikenne ruuhkista huolimatta. Täällä on kaunista ja suhteellisen siistiä - tai sitten ajoittaiset graffitit ja roskat eivät suuremmin häiritse minua. Minuun on kaupungissa eniten vedonnut (yllätys yllätys) sen pitkä historia, joka näkyy täällä kaikkialla. Toinen syy viihtymiseeni on kaupungin leppoisa ja ystävällinen ilmapiiri. Ihmiset ovat kohteliaita ja avuliaita, vaikka asiakaspalvelussa on välillä toivomisen varaa. Seuraavassa TOP 10 lempijuttujani Romassa:

1) Vatikaani (siinä on vain sitä jotain, Pietarinaukio on lempipaikkani täällä)
2) Gianicolo (puisto on herttainen ja näköalat uskomattomat)
3) Chiesa Nuova (kaunein kirkko täällä - ainakin niistä joissa vierailin, sillä paljonhan jäi näkemättä)
4) Trastevere ("aito" Roma ja ihania sokkeloisia kujia poissa turistirysistä)
5) Piazza di Spagna (komea ja kaunis yhtä aikaa, kohtauspaikkana verraton)
6) Fontana di Trevi (illalla mielettömän kaunis ja romanttinen, sydän huokaa <3)
7) Piazza Navona (tunnelmallinen ja eloisa, katusoittajat huippuja)
8) jäätelö (se on maailman parasta ja edullista, namnam)
9) Villa Lanten terassi (kaunis näkymä Romaan ja yöllä todella kaunis)
10) roomalaiset (välittömiä, leppoisia, kohteliaita ja ystävällisiä)

Tässäpä tämä. Yhteenveto koko ajastani täällä. Nyt on aika sanoa hyvästit Romalle ja jatkaa matkaa. Palaan tänne ehdottomasti uudestaan, mutta nyt on mentävä. Seuraavan kerran kirjoittelen sitten tien päältä, todennäköisesti Firenzestä. Silloin saatte kuulla Toscanan kuulumisia. Nyt siis buona notte e ci vediamo! :)

Grazie Roma di tutto, sei meravigliosa. Ti amo. Arrivederci! <3

La spiaggia - Roma ha tutto!

Keskiviikko ja enää yksi kokonainen päivä Romassa tämän jälkeen. Teen huomenna yhteenvedon ajastani täällä, mutta sitä ennen muutama sana tämänhetkisistä tuntemuksistani. Blogihan on oman itsensä jakamista muille ja terapiaa itselle, joten tässä tulee. :)

Koska olen ollut yksin liikkeellä, minulla on ollut rutkasti aikaa pohtia syntyjä syviä eli elämää, itseäni ja maailmaa yleisemminkin. Roma on saanut minut tajuamaan maailman kaaottisuuden ja kauneuden sekä opettanut minulle paljon itsestäni. Huomasin, että minusta on ihanaa matkustaa ja olla ulkomailla, mutta kaipaan jatkuvasti ystäviä ja perhettä - vaikka yksinolo onkin hyvästä välillä. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen täällä kuitenkin turistina, vaikka olenkin niin pitkään. En ole solminut ystävyysuhteita tai muodostanut sosiaalista verkostoa, koska en ole täällä töissä tai opiskele tai asu täällä. Turistina on hankaluuksia luoda pysyviä suhteita keneenkään, kun on jatkuvassa liikkeessä muiden turistien kanssa ja paikallisiin on taas vaikea saada pelkkänä turistina kontaktia- siis pysyviä ystävyyssuhteita. Huomasin, että viihdyn hyvin suurkaupungissa, koska rakastan sitä että ihmisiä on koko ajan ympärillä. Niinpä Suomi tuntuu tämän jälkeen - ja on tuntunut minusta jo pitkään - pieneltä ja siten ahdistavalta. Toisaalta olen täällä huomannut, kuinka hyvin asiat Suomessa ovat. Meillä on hieno yhteiskunta. On puhdasta, siistiä ja homma toimii. Ruokaa on kaupassa vaikka muille jakaa ja kaunis luontomme järvineen ja metsineen kansallisaarteemme. Suomi on siis kotimaa ja rakas, vaikka olisi missä. Silti veri vetää edelleen ulkomaille, vaikka syksyksi onkin kiva palata kotiin.

Olen viihtynyt Italiassa ja sen kauneuden keskellä todella mielelläni, mutta en jäisi tänne asumaan. Voisin tulla tänne uudestaan viettämään aikaa, vaikka 3kk vuodesta tai jotakin, mutta en pysyvästi. Ensimmäinen syy on, että kaipaan vuodenaikoja. Tykkään lämpimästä Välimeren ilmastosta, mutta odotan jo syksyä ja pimeneviä iltoja. Myös talvi (silloin kun se ei kestä puolta vuotta) on omalla tavallaan kaunis ja kevään tuloa odotan aina. Toisekseen huomaan olevani Pohjois-Euroopan ja anglosaksisen kulttuurin lapsi, koska roomalainen ja italialainen elämän hidastempoisuus ja nautiskelu ei pidemmän päälle sovi minulle. Kaipaan tehokkuutta, rutiineja ja toimintaa. Kolmanneksi huomaan haikailevani pois täältä muualle, vaikka täällä onkin ihanaa. Tunne on sama kuin Suomessa ollessani, joten Italia ei ole kotipaikkani ja sielunmaisemani. Se antaa vielä odottaa itseään ja on löytämättä. Luotan kuitenkin siihen, että jonain päivänä saavun paikkaan, jossa minut valtaa tunne, että olen saapunut kotiin. Etsikkoaika siis jatkuu...

Nyt aamulla ajatukseni ovat jo olleet syksyssä ja tulevissa jutuissa. Gradu, opiskelut ja TYT-puuhat ovat koko ajan mielessä samoin kuin tulevat työt ja uudet haasteet, kuten vaihtoonlähtö ensi keväänä ja harjoittelupaikka ensi kesäksi. Sellainen minä olen. Aina suunnittelemassa uuttaja tulevaa. :) Hetkessä eläminen on minulle välillä vaikeaa, mutta todella antoisaa onnistuessaan. Suunnitelmallisuus on kuitenkin osa minua, joten siksi tulevaisuus jo pyörii mielessä.

Iltapäivällä lähdimme Maijan kanssa pois Romasta ja matkustimme paikallisjunalla noin 60 km lounaaseen rannikolle Anzion suloiseen pikkukaupunkiin. Maija oli kuullut joltain paikalliselta, että siellä on hyvä ranta, jonne roomalaiset menevät hankkimaan rusketusta ja nauttimaan merestä. Oikeassa oli, sillä Anziossa oli mahtavat hiekkarannat ja ihanan sininen Välimeri, jonka rannoilla mekin pari kolme tuntia nautimme iltapäiväauringosta ja merituulesta. Oli ihanaa. <3 Sen jälkeen kiertelimme söpössä pikkukaupungissa, jossa ei selvästikään turisteja kauheasti käynyt, sillä Benettonin myymälässä meille ihmeteltiin, miksi olimme tulleet Anzioon ja englantia ei meinattu osata. Turisteja ei myöskään näkynyt mailla eikä halmeilla, joten saimme myös maistiaisia aidosta ja paikallisvärin täyttämästä italialaisesta rannikkokaupungista. Oli oikein kaunista, rauhallista ja hienoa. Piazzalla hengasi porukkaa mitä pidemmälle ilta ehti ja tunnelma oli välimerellisen leppoisa ja rento. Lähdimme takaisin Roomaan vasta puoli yhdeksän junalla. Matka kesti suuntaansa noin tunnin ja hintaa menopaluulle tuli 6,40€. Ei siis kallis reissu ja kyllä kannatti, sillä kaupunki oli ihana ja rannalla oli mahtavaa. Kiitos Maija! <3

Ilta päätttyi taksikyydilla Terminiltä kotiin. Oli hauska kiitää taksissa yöllisessä kaupungissa nopeaa vauhtia. Tällä taksilla oli mittari päällä (edellisiltaisella ei, mikä selittää vedätyshinnan) ja hintaa matkalle (pidempi kuin edellinen) tuli 12€. Ei siis kovin kallista. Kuski oli puhelias ja halusi tietää, mitä opiskelen. Kerroin opiskelvani teologiaa ja ensimmäinen kysymys ei ollut, että tuleeko minusta pappi, vaan että tuleeko minusta nunna. Mahtavaa! Kulttuurierot luterilaisen Suomen ja katolisen Italian välillä tiivistetty yhteen kysymykseen. Perillä Lantessa seisoskelin hetken vielä terassilla ja ihailin seesteää yötä ja komeaa täysikuuta. Sitten väsy iski ja oli pakko mennä nukkumaan, jotta jaksaisin viimeisenä Roman päivänäni tehdä kaikki haluamani jutut. Siitä kohta lisää... :) Continuarò pronto.

Qualcosa nuova a Roma

Ja jälleen vuorossa Roman kuulumisia. Hiljaiseloa oli eilen, mutta se ei tarkoita etteikö mitään olisi tapahtunut. Maija nimittäin saapui äiteineen tänne ja vietimme turisti-iltapäivää yhdessä kesustan nähtävyyksiä kierrellen. Pantheon, Trevi, Piazza di Spagna ja Piazza Navona olivat kohteina j oli ihan hauskaa päästä esittelmään rakasta kaupunkia rakkaille ihmisille. :) Eilinen siis kului tuttuja ja vanhoja paikkoja kolutussa ja uusi kohde eilen oli San Caelo-kirkko, jossa piipahdin päivällä ennen turistikierrostamme. Kirkko on pikkiriikkinen ja sijaitsee vilkkaan risteyksen ja neljän suihkulähteen varrella. Se on ihan suloinen, mutta ei mitenkään henkeäsalpaava. Jos ei tykkää isoista paikoista, se on oikea paikka. :) Muuta ihmeellistä ei eilen sitten tapahtunutkaan, paitsi että phuin ekaa kertaa elämässäni italiaa puhelimessa. :) Soitin ja varsin itselleni nimittin lipun Galleria Borghesen taidemuseoon täksi päiväksi. Se sijaitsee Pincion puiston lähellä komean puistoalueen keskellä. Siellä siis kävin tänään.

Ennen galleriakierrosta kuitenkin vielä muutama sana tämän aamuisesta turistikohteestani, joka oli Cimiterio acattolico eli protestanttinen hautausmaa, jonne myös oli kuitenkin haudattu ortodokseja. Italiasta suora käännös ja aiheellisempi onkin siis ei-katolinen hautausmaa eli sinne on haudattu enimmäkseen ulkomaalaisia kristittyjä, jotka eivät ole kuuluneet katoliseen kirkkoon. Hautausmaa sijaitsee aika lähellä Trasteverea, mutta toisella puolen jokea. Se on pieni ja oikein suloinen, sillä haudat on pengerretty rinteeseen ja hautapaadet olivat oikein kauniita ja komeita. Julkkiksista viimeisen leposijan vanhan ja Roman ainoan pyramidin (joku prefekti rakennutti sen 1. vuosisadalla itselleen mausoleumiksi Egypti-buumin kourissa ja kuutio on vieläkin pystyssä) juurelta ovat saaneet runoilija Keats, runoilija Shelley ja Saksan lahja kirjallisuudelle Goethe. Heidän hautansa olivat protestanttiseen tyyliin suhteellisen vaatimattomat, mutta kuitenkin kauniit valkoisine marmoripaaseineen. Kaikkein koskettavin hauta oli kuitenkin vain kahden kuukauden ikäisenä kuolleen (tuntemattoman) Belinda-vauvan, sillä hänen hautaansa koristi surullisen elävän näköinen ja riipaisevan kaunis lapsen patsas. Meinasi ihan itku tulla sitä katsellessa. Hautausmaalta kävelin Trastevereen kauppaan ja sain kaupungin puutarhaosastolta, joka harvensi kadunvarsia koristavia puita, italialaiseen tyyliin vihellykset ja serenadin. Oli pokassa pitelemistä. :)

Iltapäivällä suunnistin lounastauon jälkeen Galleria Borgheseen. Matka sinne taittui bussilla, joka ei ollut mikä tahansa bussi, vaan tila-auto, joka toimii bussina. Siinä sitä ajaeltiin autokyydissä Roman kapeilla kaduilla. Olo oli ihan kuin taksissa, mutta bussilinja auto kuitenkin oli. Roman näki ihan eri tavoin autosta ja liikennettä oli hauska seurata. Kanssamatkustajani käyttäytyivät kin taksissa ja vain ilmoittivat kuskille, missä jäävät pois. Italiaakin pääsin phumaan, kun viereiset turistit kysivät olenko Borgheseen menossa. Bussitaksi saapui Borgheseen nopeasti (linja siis kulki sinne) ja melkein ovelta ovelle pääsin suloisella autobussikyydillä. En siis penniäkään ylimääräistä joutunut hauskasta ja erikoisesta kyydistäni pulittamaan. Kiitos linja 116! :) Borgheseen menin sovittuna kellonaikana, koska sinne ei pääse muuten sisälle. Lippu siis pitää varata ennakkoon ja museoon pääsee tiettyyn kellonaikaan vain tietty määrä ihmisiä sisälle. Aluksi systeemi tuntui oudolta, mutta sitten tajusin sen olevan tosi loistava. Borghese - niin kuin monet muutkin museot täällä - on rakennettu vanhaan ja suhteellisen ahtaaseen palatsiin, joten ruuhkien välttämiseksi ennakkolippu on must. Romassa ei oikeastaan ole lainkaan suuria Louvren tapaisia museoita, joten siksi pienet palatsit saattavat ruuhkautua innokkaista turisteista ja ennakkolippu pelastaa päivän. Syy miksi menin Borgheseen mahtuu yhteen nimeen: Bernini. Hän on Romassa kaikkialla ja on ehkä enemmän kuin kukaan antanut Romalle sen nykyisen ilmeen. Bernini on elänyt 1600-luvulla ja vastaa monista kaupungin maamerkeistä ja niiden suunnittelusta. Hänen työnsä vat barokin runsautta ja kaunetta puhtaimmillaan. Pietarinaukio ja sen veistokset, Fontana Tritone, Fontana dei Quatro Fiumi, Lateraanikirkon veistokset, Pyhän Teresan hurmio... Lista on pitkä. Bernini on siis ollut mestarillinen kuvanveistäjä, jonka arvon tajusin vasta Borghesessa. Siellä hänen töistään esillä olivat David (linko kädessä valmiina tappamaan Goljatin), Apollo ja Dafne , Aenaan pako Troijasta sekä lempparini Proserpinan ryöstö. Veistokset olivat mielettömän elävän näköisiä viimeistä yksityiskohtaa myöten niin, että olisi olettanut marmorin ykskaks heräävän henkiin. Ihan tajuttoman hienoa ja kaunista. Borghesessa on esillä myös maalauksia, mutta niistä ei jäänyt mitään erityistä teosta mieleen ylitse muiden. Veistoksista Berninin lisäksi tuntemattoman taitelijan 1600-luvulla veistämä Kolme nukkuvaa poikaa oli todella suloinen. Heräävätköhän äidinvaistoni vai miksi huoman kaikki lapsijutut tänään... :)

Borghesesta kävelin kohti Trevia, jossa tapasin illalla Maijan ja hänen äitinsä. Kävimme yhdessä illallisella söpössä pikku ravintolassa aivan Via di Corson lähellä. Se oli mutkaton ja suhteellisen edullinen (menu 12€ eli il primo= pastaa/risottoa ja il secondo=lihaa/kalaa/kanaa, söin lasagnea ja kanaa) ja henkilökunta oli loistavaa. Paikka oli ihan tupaten täynnä, niin kuin kaikki ravintolat klo 21 aikaan illalla. Paikassa oli sitä klassista italialaisravintoloiden romanttista tunnelmaa loistavine kynttilöineen ja iloisine tunnelmineen. Lisäksi eräälle paikalla olijalle laulettiin koko porukalla Happy birthday -onnittelulaulu synttärien kunniaksi. Kodikas ja rento tunnelma oli oikein mahtava kokemus roomalaisesta illasta ja hyvä seura on aina ihanaa. :) Tämä ravintola ei kuitenkaan ollut ensisijainen kohteemme, sillä pysähdyimme aluksi toiseen ihan kivan näköiseen paikkaan lähellä Trevia. Siellä kuitenkin palajastui vasta tilatessamme, että meidän olisi kaikkien pitänyt tilata pakosti sekä alku- attä pääruoat ja maksaa niistä kaikista erikseen ilman kiinteä menu-hintaa. Kun tämä selvisi ja yritin kysyä syytä siihen, vastaus oli suhteellisen tyly: "Koska se nyt vaan on niin." Jätimme siis tuon ravintolan taaksemme ja löysimme sen toisen kivemman, josta kerroin jo äsken. Ilta pättyi klo 23 aikoihin, jolloin hyppäsin Corsolla taksiin ja kokeilin ensimmäistä kertaa taksikyytiä Romassa, kun en viitsinyt noin myöhään enää bussilla mennä. Taksi maksoi 15€ (aika kallis), mutta kuski viihdytti minua jutuillaan ja juttelimme italiaksi. Yritti kovasti kehua surkeaa kielititoani ja ylisti kaunista Laura-nimeäni, josta puhe siirtyi 1300-luvun runoilija Petrarcaan ja italialaiseen kirjallisuuteen. Ei kyllä tiennyt minua suomalaiseksi, vaan luuli saksalaiseksi. Hauska matka ja nopea taksilla. Tulipa koettua siis sekin täällä. :)

Ai niin... Sorruin tänään ensimmäiseen matkamuistooni ja ostin turistiliikkeestä venetsialaisen karnevaalinaamion. Se on oikein kaunis ja ostin sen jo täältä siksi, että ajattelin niiden olevan kalliimpia Venetsiassa. Naamio on ainakin painatuksen mukaan maalattu käsin täällä Italiassa ja jopa Venetsiassa, mutta mene ja tiedä. Ei sen väliä. Se on nätti (kuva tulee myöhemmin) ja oikein hyvä muisto Italian lomastani. Toivottavasti saan sen ehjänä Suomeen, täytyy pakata se huolellisesti rinkan pohjalle. Huomenna taas turistielämää. Silloin vuorossa Via Appia ja iltapäivällä suuntaan Maijan kanssa rannalle Roman ulkopuolelle lisää rusketusta hankkimaan. Uusi päivä ja uudet kujeet siis tiedossa. Ciao belli! :)

L'ultimi sentimenti

Taas on aika kirjoitella vähän kuulumisia. :) Edelleen siis Romassa ja viimeisiä viedään. Aikani täällä Lantessa ja ikuisessa kaupungissa alkaa olla lopuillaan ja haikeus meinaa iskeä toden teolla. En oikeasti nimittäin haluaisi lähteä. Ikävöin toki ihmisiä siellä kotona ja tiedän syksyllä minua odottavan monta hauskaa, jännittävää ja mahtavaa juttua, mutta silti. Roma on vienyt sydämeni ja tänne olisi ihana jäädä pidemmäksikin aikaa. Lante on ollut ihana ja kaikki on sujunut niin hienosti, etten todellakaan tahtoisi pois. Ei kuitenaan auta, vaan perjantaina matka jatkuu. Italiassa onneksi vielä pysytään. :) Perjantaina Pisaan ja siitä sitten eteenpäin Firenzeen. Loppureittiä en vielä paljasta, saatte sen selville sitten blogia lukemalla. ;)

Roomassa oloa on jäljellä siis enää ensi viikko perjantaihin saakka, joten viimeisitä päivistä on otettava ilo irti. Perjantaina tapasin Lanteen saapuneen toisen asukin, arkkitehtiopiskelija Henri Raition. Hän on täällä jo viidettä kertaa ja viettää pari kuukautta Lantessa tehden diplomityötään roomalaisen arkkkitehtuurin historian kytköksistä. Tai ainakin jotain sinne päin. :) Hän opiskelee Tampereella teknillisessä yliopistossa ja on oikein mukava. Oli hauskaa ja hiukan omituista saada seuraa tänne, kun olen niin pitkän ollut isossa palatsissani yksin. Huomenna kuitenkin talo rupeaa pikkuhiljaa tyttymään ja tänne tule neljä uutta asukasta. Hiljaiselo siis päättyy, mikä on ihan mukavaa. Kummitukset ainakin kaikkoavat. ;)

Henrin kanssa oli mukava jutella ja eilen kävimme illalla Trasteverssä pizzalla ja tutustumassa paikalliseen iltaelämään. Kuten olen jo aiemmin todennut Roma herää illalla henkiin ja näin on asian laita myös lauantai-iltaisin. Koko kaupunki kuhisee ihmisiä, kun päivällä kadut ovat ihan tyhjät - ainakin kuumimpaan aikaan. Söimme Trasteveressä Ivo-nimisessä pizzeriassa ja teimme ruoansulattelulenkin Campo dei Fiorille. Jälkkiriksi jätskiä (naminami) ja Limoncello-likööriä paikallisessa baarissa. Koko lystille tuli hintaa noin 15€ eli ei ollut kallis ilta. Ruon kanssa join viiniä, joka oli hyvää ja halpaa. 0,375 litran pikkupullo maksoi 5€ ravintolassa - Suomessa tuolla hinnalla saa 12 cl lasillisen, jos sitäkään. Oli hauska käydä ulkona syömässä ja ajattelin tehdä saman torstaina, viimeisenä Roman iltanani.

Tänään tein perinteisen sunnuntaikävelyn kaupungilla. Viimeistä kertaa täällä. Jalat veivät tälläkin kertaa Piazza di Spagnalle ja Espanjalaisille portaille. Samalla kävin paremmin tutustumassa Santa Maria del Popolon kirkkoon ja löysin kuin löysinkin Corsolta halvat ja ihan makeat aurinkolasit - valitettavasti tosin HenkkaMaukalta, joten italialaista muotia ei ole laseista kiittäminen. :( Popololta lähdin kävelemään Via Veneton suuntaaan ja matkalla poikkesin viehättävällä pikkukadulla Via Marguttalla. Syy, miksi sinne menin, on jokaisen leffafriikin itsestäänselvyys. Joko arvaatte? Annan vinkin. Siellä on kuvattu elokuvaa. Eikä mitä tahansa elouvaa, vaan iki-ihanaa Loma Roomassa vuonna 1953. Siellä kadun idyllissä ovat Gregory Peck ja Audrey Hepburn kävelleet, samoin kuin Fellini ja Mastroianni paikallisista tähdistä joitain mainitakseni. Loma Roomassa on yksi lempielokuvistani ja heti, kun pääsen takaisin Suomeen aion katsoa sen ja fiilistellä rakasta Romaa sydämeni kyllyydestä. Nyt muuten iTunesistani soi enteellisesti Dean Martinin kappale Arrivederci Roma. Alankohan parkua itkusta perjantaina, kun pitää lähteä pois? Todennäköisesti, itkupilli kun olen. :)

Marguttalta matka jatkui Pincion puistoon ja Villa Borghesen taidemuseoon, jonnen en kuitenkaan päässyt, koska liput pitää varata ennakkoon. (Olit oikeassa Siiri.) Huomenna siis puhelin käteen ja lippua tiistaiksi tilaamaan. Ensi viikolla yritän myös käydä katakombeissa, hautausmailla (katolinen ja protestanttinen), Via Appialla, katakombeissa ja vielä yksillä raunioilla. Kiirettä siis riittää, kun viimeisiä viedään. Lisäksi lupasin toimia jonkinasteisena oppaana ystävälleni Maijalle ja hänen äidilleen, jotka saapuvat tänne lomailemaan tänä iltana. Huomenna tavataan ja katsotaan, mitä viikko tuo tullessaan. :) Tänään palasin Via Veneton (kuuluisa kalliista hotellistaan & ravintoloistaan ja 1950-60 -luvulla Hollywood-tähtien kantakatuna) kautta takaisin Gianicololle nauttimaan sunnuntai-illan rauhasta risottoillallisen ja suklaan - yllättävän hyvää paikallista maitosuklaata - kera. Myös lasi kylmää valkkaria (pullon hinta 3,50€ kaupassa) maistui. On muuten todella hyvää viiniä. Hitsi, kun en voi ostaa rinkkaa täyteen pulloja kotiin viemisiksi. Viini on niin hyvää ja halpaa täällä. :)

Jaahas... Jo riittää jaarittelu. Uni kutsuu pian, sillä huomenna on aikainen herätys ja aherrusta gradun parissa tiedossa ennen illan ja iltapäivän turistikierroksia. Buona notte siis kaikille ja huomenna tavataan taas. :)