Qualcosa nuova a Roma

Ja jälleen vuorossa Roman kuulumisia. Hiljaiseloa oli eilen, mutta se ei tarkoita etteikö mitään olisi tapahtunut. Maija nimittäin saapui äiteineen tänne ja vietimme turisti-iltapäivää yhdessä kesustan nähtävyyksiä kierrellen. Pantheon, Trevi, Piazza di Spagna ja Piazza Navona olivat kohteina j oli ihan hauskaa päästä esittelmään rakasta kaupunkia rakkaille ihmisille. :) Eilinen siis kului tuttuja ja vanhoja paikkoja kolutussa ja uusi kohde eilen oli San Caelo-kirkko, jossa piipahdin päivällä ennen turistikierrostamme. Kirkko on pikkiriikkinen ja sijaitsee vilkkaan risteyksen ja neljän suihkulähteen varrella. Se on ihan suloinen, mutta ei mitenkään henkeäsalpaava. Jos ei tykkää isoista paikoista, se on oikea paikka. :) Muuta ihmeellistä ei eilen sitten tapahtunutkaan, paitsi että phuin ekaa kertaa elämässäni italiaa puhelimessa. :) Soitin ja varsin itselleni nimittin lipun Galleria Borghesen taidemuseoon täksi päiväksi. Se sijaitsee Pincion puiston lähellä komean puistoalueen keskellä. Siellä siis kävin tänään.

Ennen galleriakierrosta kuitenkin vielä muutama sana tämän aamuisesta turistikohteestani, joka oli Cimiterio acattolico eli protestanttinen hautausmaa, jonne myös oli kuitenkin haudattu ortodokseja. Italiasta suora käännös ja aiheellisempi onkin siis ei-katolinen hautausmaa eli sinne on haudattu enimmäkseen ulkomaalaisia kristittyjä, jotka eivät ole kuuluneet katoliseen kirkkoon. Hautausmaa sijaitsee aika lähellä Trasteverea, mutta toisella puolen jokea. Se on pieni ja oikein suloinen, sillä haudat on pengerretty rinteeseen ja hautapaadet olivat oikein kauniita ja komeita. Julkkiksista viimeisen leposijan vanhan ja Roman ainoan pyramidin (joku prefekti rakennutti sen 1. vuosisadalla itselleen mausoleumiksi Egypti-buumin kourissa ja kuutio on vieläkin pystyssä) juurelta ovat saaneet runoilija Keats, runoilija Shelley ja Saksan lahja kirjallisuudelle Goethe. Heidän hautansa olivat protestanttiseen tyyliin suhteellisen vaatimattomat, mutta kuitenkin kauniit valkoisine marmoripaaseineen. Kaikkein koskettavin hauta oli kuitenkin vain kahden kuukauden ikäisenä kuolleen (tuntemattoman) Belinda-vauvan, sillä hänen hautaansa koristi surullisen elävän näköinen ja riipaisevan kaunis lapsen patsas. Meinasi ihan itku tulla sitä katsellessa. Hautausmaalta kävelin Trastevereen kauppaan ja sain kaupungin puutarhaosastolta, joka harvensi kadunvarsia koristavia puita, italialaiseen tyyliin vihellykset ja serenadin. Oli pokassa pitelemistä. :)

Iltapäivällä suunnistin lounastauon jälkeen Galleria Borgheseen. Matka sinne taittui bussilla, joka ei ollut mikä tahansa bussi, vaan tila-auto, joka toimii bussina. Siinä sitä ajaeltiin autokyydissä Roman kapeilla kaduilla. Olo oli ihan kuin taksissa, mutta bussilinja auto kuitenkin oli. Roman näki ihan eri tavoin autosta ja liikennettä oli hauska seurata. Kanssamatkustajani käyttäytyivät kin taksissa ja vain ilmoittivat kuskille, missä jäävät pois. Italiaakin pääsin phumaan, kun viereiset turistit kysivät olenko Borgheseen menossa. Bussitaksi saapui Borgheseen nopeasti (linja siis kulki sinne) ja melkein ovelta ovelle pääsin suloisella autobussikyydillä. En siis penniäkään ylimääräistä joutunut hauskasta ja erikoisesta kyydistäni pulittamaan. Kiitos linja 116! :) Borgheseen menin sovittuna kellonaikana, koska sinne ei pääse muuten sisälle. Lippu siis pitää varata ennakkoon ja museoon pääsee tiettyyn kellonaikaan vain tietty määrä ihmisiä sisälle. Aluksi systeemi tuntui oudolta, mutta sitten tajusin sen olevan tosi loistava. Borghese - niin kuin monet muutkin museot täällä - on rakennettu vanhaan ja suhteellisen ahtaaseen palatsiin, joten ruuhkien välttämiseksi ennakkolippu on must. Romassa ei oikeastaan ole lainkaan suuria Louvren tapaisia museoita, joten siksi pienet palatsit saattavat ruuhkautua innokkaista turisteista ja ennakkolippu pelastaa päivän. Syy miksi menin Borgheseen mahtuu yhteen nimeen: Bernini. Hän on Romassa kaikkialla ja on ehkä enemmän kuin kukaan antanut Romalle sen nykyisen ilmeen. Bernini on elänyt 1600-luvulla ja vastaa monista kaupungin maamerkeistä ja niiden suunnittelusta. Hänen työnsä vat barokin runsautta ja kaunetta puhtaimmillaan. Pietarinaukio ja sen veistokset, Fontana Tritone, Fontana dei Quatro Fiumi, Lateraanikirkon veistokset, Pyhän Teresan hurmio... Lista on pitkä. Bernini on siis ollut mestarillinen kuvanveistäjä, jonka arvon tajusin vasta Borghesessa. Siellä hänen töistään esillä olivat David (linko kädessä valmiina tappamaan Goljatin), Apollo ja Dafne , Aenaan pako Troijasta sekä lempparini Proserpinan ryöstö. Veistokset olivat mielettömän elävän näköisiä viimeistä yksityiskohtaa myöten niin, että olisi olettanut marmorin ykskaks heräävän henkiin. Ihan tajuttoman hienoa ja kaunista. Borghesessa on esillä myös maalauksia, mutta niistä ei jäänyt mitään erityistä teosta mieleen ylitse muiden. Veistoksista Berninin lisäksi tuntemattoman taitelijan 1600-luvulla veistämä Kolme nukkuvaa poikaa oli todella suloinen. Heräävätköhän äidinvaistoni vai miksi huoman kaikki lapsijutut tänään... :)

Borghesesta kävelin kohti Trevia, jossa tapasin illalla Maijan ja hänen äitinsä. Kävimme yhdessä illallisella söpössä pikku ravintolassa aivan Via di Corson lähellä. Se oli mutkaton ja suhteellisen edullinen (menu 12€ eli il primo= pastaa/risottoa ja il secondo=lihaa/kalaa/kanaa, söin lasagnea ja kanaa) ja henkilökunta oli loistavaa. Paikka oli ihan tupaten täynnä, niin kuin kaikki ravintolat klo 21 aikaan illalla. Paikassa oli sitä klassista italialaisravintoloiden romanttista tunnelmaa loistavine kynttilöineen ja iloisine tunnelmineen. Lisäksi eräälle paikalla olijalle laulettiin koko porukalla Happy birthday -onnittelulaulu synttärien kunniaksi. Kodikas ja rento tunnelma oli oikein mahtava kokemus roomalaisesta illasta ja hyvä seura on aina ihanaa. :) Tämä ravintola ei kuitenkaan ollut ensisijainen kohteemme, sillä pysähdyimme aluksi toiseen ihan kivan näköiseen paikkaan lähellä Trevia. Siellä kuitenkin palajastui vasta tilatessamme, että meidän olisi kaikkien pitänyt tilata pakosti sekä alku- attä pääruoat ja maksaa niistä kaikista erikseen ilman kiinteä menu-hintaa. Kun tämä selvisi ja yritin kysyä syytä siihen, vastaus oli suhteellisen tyly: "Koska se nyt vaan on niin." Jätimme siis tuon ravintolan taaksemme ja löysimme sen toisen kivemman, josta kerroin jo äsken. Ilta pättyi klo 23 aikoihin, jolloin hyppäsin Corsolla taksiin ja kokeilin ensimmäistä kertaa taksikyytiä Romassa, kun en viitsinyt noin myöhään enää bussilla mennä. Taksi maksoi 15€ (aika kallis), mutta kuski viihdytti minua jutuillaan ja juttelimme italiaksi. Yritti kovasti kehua surkeaa kielititoani ja ylisti kaunista Laura-nimeäni, josta puhe siirtyi 1300-luvun runoilija Petrarcaan ja italialaiseen kirjallisuuteen. Ei kyllä tiennyt minua suomalaiseksi, vaan luuli saksalaiseksi. Hauska matka ja nopea taksilla. Tulipa koettua siis sekin täällä. :)

Ai niin... Sorruin tänään ensimmäiseen matkamuistooni ja ostin turistiliikkeestä venetsialaisen karnevaalinaamion. Se on oikein kaunis ja ostin sen jo täältä siksi, että ajattelin niiden olevan kalliimpia Venetsiassa. Naamio on ainakin painatuksen mukaan maalattu käsin täällä Italiassa ja jopa Venetsiassa, mutta mene ja tiedä. Ei sen väliä. Se on nätti (kuva tulee myöhemmin) ja oikein hyvä muisto Italian lomastani. Toivottavasti saan sen ehjänä Suomeen, täytyy pakata se huolellisesti rinkan pohjalle. Huomenna taas turistielämää. Silloin vuorossa Via Appia ja iltapäivällä suuntaan Maijan kanssa rannalle Roman ulkopuolelle lisää rusketusta hankkimaan. Uusi päivä ja uudet kujeet siis tiedossa. Ciao belli! :)