La bellissima Venezia e l'avventura

La bellissima Venezia. En tiedä, mistä oikein aloittaisin kaiken kertomisen, sillä niin paljon on tapahtunut kolmen viime päivän aikana ja minulla on ollut aivan mielettömän hauskaa. Venezia on ollut melkeinpä parasta koko reissussa – Roma mukaan luettuna – tähän asti ja se on paljon sanottu se, sillä minulla on ollut aivan mahtava reissu. Tästä tulee sitten ihan mielettömän pitkä teksti, joten varautukaa romaaniin lukemiseen. Alkuun täytyy todeta, että Venezia on ihan oma maailmansa ja jokaisen pitäisi nähdä ja kokea se kerran elämässään. Se onnistuu kohtalaisen halvallakin, joten opiskelijat huomio ja laukkuja pakkaamaan – se kannattaa ehdottomasti.

Ok. Aloitetaan perusasioista eli saapumisesta Veneziaan ja edetään temaattisesti. Kanaalien kaupunkiin tulin tiistaina iltapäivällä ja tunne perille saapuessa oli mieletön. Olen käynyt Veneziassa kerran, kun olin 8-vuotias mutta en muistanut kaupungista juuri mitään. Junan saapuessa rautatieasemalle pitkin pitkää siltaa yli veden ajattelin, että mahtavaa, tässä sitä nyt ollaan Veneziassa. Kun astuin ulos rautatieasemalta ja näin Canale Granden ja kauniit vanhat talot sekä gondolit ja vaporettot (=vesibussit) edessäni, olin ihan innoissani. Venezia vaikutti heti ihanalta ja kauniilta ja sitä se oli koko ajan. Se ei pettänyt odotuksia kertaakaan ja sain täältä mitä halusin ja enemmänkin.

Kaupunki on siis kokonaan rakennettu paalutusten päälle soiseen maastoon, siten että vesi kirjaimellisesti ympäröi kaupunkia kaikkialla. Se muodostuu lukuisista pienistä saarista, joista osa on todella lähekkäin ja osa kauempana laguunissa. Keskustassa eivät autot liiku, vaan veneet ja gondolit. Autolla pääsee uloimmille saarille ja sieltä sitten vesiteitse keskustaan. Liikenne pelaa ihan hyvin ja oli hauska katsoa, kun kaikki liikkuu vesitse. Ambulanssi, poliisi, ruoka, tavarat, ihan kaikki kuljetetaan vesiteitse, sillä muuta vaihtoehtoa ei ole. Käveleminen onnistuu toki ja siltoja on paljon, mutta Canale Granden ylittäminen ei onnistu kuin muutamasta kohtaa suurilta silloilta. Vaporetto on siis kätevin – ja edullisin tapa – kulkea, vaikka se onkin kallis (6,50€ kertalippu, jolla saa kulkea tunnin ajan). Ostin toisena päivänäni 48 tunnin vaporettolipun, joka maksoi 28€, mutta tuli suhteessa edullisemmaksi, sillä kuljin vaporettolla suhteellisen paljon kävelyn lisäksi.

Muuten hintataso yllätti inhimillisyydellään, sillä olin varautunut Venezian kalliisiin turistihintoihin. Osa kirkoista maksoi, mutteivät kaikki ja ne olivat tapansa mukaan todella hienoja. Museopassin sain opiskelijahintaan 12€ ja muutenkin nähtävyydet olivat kohtuuhintaisia. Samoin ruoka oli ihan ok: ravintolassa 15€ pizza/pasta juomien kera, kadulta 2-3€ pizza/foccaccia, jäätelö 2-3€ kaksi palloa, viinilasillinen Grande Canalen rannalla Rialton sillan kohdalla (pahin turistialue) 4-7€ riippuen paikasta. Olin varautunut paljon pahempaan ja lisäksi löysin myös supermarketteja kaupungin sokkeloista, joten pystyin ostamaan ruokaa myös varastoon. Budjetti ei ihan kokonaan siis hajonnut kolmen päivän oleskelusta, enkä tuhlannut rahaa oikeastaan muuhun kuin ruokaan ja nähtävyyksiin. Matkamuistot kiersin kaukaa ja ainoat ostokset olivat ruoan lisäksi tuliaiset muutamille ihmisille (asianomaiset kyllä saavat sen sitten selville aikanaan :D).

Vaikka turistille Venezia oli ihan kohtuullinen, paikallisille se on kallis, koska asuminen ja eläminen erikoisissa olosuhteissa (jotka vetisessä Veneziassa kieltämättä on) on tyyristä lystiä. Jo pelkkä venepaikka maksaa 200 000€ puhumattakaan veneestä tai asunnoista. Myöskään eläminen jatkuvan turistimassan kanssa ei aina ole helppoa, mutta paikalliset tuntuvat silti rakastavan kaupunkiaan ja takaahan jatkuva turismi pysyvän elinkeinon. Itse en kaupungissa asuisi, mutta ehdottomasti menen käymään siellä uudestaan – toivottavasti joskus häämatkalle, jolloin voisin ajella myös gondolilla, joka tällä kertaa jäi väliin. Gondolikyydin hinnat kun alkavat 100€ ja liikkuvat siitä yleensä ylös- eikä alaspäin. Vaporetto oli kuitenkin oikein mukava, sillä sen avulla näki kaupungin vedestä, jolloin se on ihan toisen näköinen kuin vain silloilta katsottuna.

Venezia hurmasi minut ennen kaikkea romanttisella tunnelmallaan, sillä siltoja, kauniita taloja, kapeita (siis oikeasti vain metrin levyisiä) kujia, vettä, kukkia ja gondoleita on kaikkialla. Toki Venezia on täynnä turisteja, mutta kuumuuden takia kesä ei ole pahin sesonkiaika, vaan keväisin ja syksyisin on niin paljon turisteja, että kaduilla ei mahdu oikeasti liikkuman eteenpäin. Veneziassa käy vuosittain 12 miljoonaa turistia ja vakituisesti kaupungissa asuu 300 000 henkeä. Suomea kuulin joka päivä kadulla kulkiessani, mutta yleisesti ottaen turistien paljous ei minua suuremmin häirinnyt. Kaupunkia ei kuitenkaan ole selvästikään rakennettu miljoonille ihmisille, sillä keskustan muodostavat saaret ovat pieniä, talot vanhoja ja kadut kapeita, joten ahtautta ja ruuhkia ei voi välttää. Ulommilla saarilla (Venezian keskustaa ympäröivässä laguunissa) on myös asutusta, mutta tietenkin turistit pakkautuvat keskustaan, jossa nähtävyydet pääasiassa sijaitsevat. Homma kuitenkin toimii suhteellisen hyvin, sillä vaporettot kulkevat ja täällä on myös vesitakseja (veneitä, jotka ovat takseja). Kaduillakin mahtuu liikkumaan ja opasteet ovat hyvät. Ja heti kun poistuu turistialueelta, liikkuminen helpottuu huomattavasti ja välillä sain kävellä syrjäisemmillä alueilla ihan yksin, mikä oli välillä todella outoa ja aavemaista. Liikkuminen oli välillä myös todella jännittävä seikkailu, sillä kartasta ei löytynyt kaikkia pikkukatuja ja jotkut niistä päättyivät umpikujaan jonkin kanaalin reunaan. Kartassa isolta näyttävät tiet olivatkin kapeita kujia ja korkeiden talojen viidakossa oli välillä vaikea hahmottaa suuntaa, johon mennä. Eksyin pari kertaa, mutten pahasti ja yleisesti ottaen kaupunki on helppo hahmottaa. Eksyminen ei myöskään ole vaarallista, vaan todella hauskaa ja virkistävää, kun koskaan ei tiedä, mitä tulee vastaan.

Vaporetto-linjat kattoivat suhteellisen hyvin koko kaupungin ja niiden ainoa varjopuoli hinnan lisäksi, oli liikkumisen hitaus, koska ihmisten lastaus sisään ja ulos veneeseen ottaa oman aikansa, eikä kanaalissa voi ajaa hirveää vauhtia veneillä. Vaporetossa oli aina työntekijä, joka auttoi ihmisiä sisään ja ulos veneeseen ja sydämeni heltyi, kun kerrankin eräs komea nuori mies auttoi vanhaa rouvaa veneeseen oikein kädestä pitäen. Silmänruokaa löytyi myös komeista gondolieereista, joita veneineen on kaikkialla. Hehän ovat siis kaikki miehiä (Veneziassa on kuulemma yksi naisgondolieeri, mutta tämä saattaa olla urbaani legenda) ja heillä on hauskat raitapaidat ja mustat housut. Soutaminen on kovaa työtä, joten komeiden ja hyväkuntoisten miesten ihaileminen ei ollut ollenkaan vaikeaa. :) Ilma Venziassa oli kuuman kostea koko ajan ja lämpötila 30 asteessa. Onneksi torstai-iltana ja seuraavana yönä kuitenkin ukkosti, mikä viilensi ilmaa ihanasti. Lisäksi salamat olivat ihan mielettömän kauniita ja sateen ääni ihana yön hiljaisuudessa, sillä Veneziassa ei liikenteen melu kuulu.

Miten kuvailisi Veneziaa? Ensinnäkin kaupunki on todella ihan oma maailmansa, jossa on ainutlaatuinen tunnelma. Samalla rento ja rauhallinen, leppoisa ja energinen. Romanttinen, idyllinen ja todella todella kaunis. Vesi tekee ilmasta kostean ja se tuoksuu mereltä ja joltain, jota en osaa kuvailla. Historia näkyy kaupungissa monin tavoin ja olikin virkistävää oppia kaupungista paljon uutta, koska Venezian historia on ollut minulle vieras. Venezia on perustettu jo ennen 1000-lukua, mutta keskiajalla se nousi ristiretkien ja idän kauppasuhteidensa myötä yhdeksi Euroopan kulttuuri- ja talouskeskuksista. Venezia oli itsenäinen kaupunkivaltio vuoteen 1861, jolloin se liittyi vapaaehtoisesti vastaperustettuun Italian kuningaskuntaan. Sitä ennen Veneziaa hallitsi aatelisten muodostama jonkinlainen senaatti ja kaupungin johdossa oli doge. Venezian tunnus on siivekäs leijona, joka symboloi apostoli Markusta, jonka maalliset jäännökset on perimätiedon mukaan haudattu Veneziaan, nykyisin siis Pyhän Markuksen basilikaan. Pyhä Markus on kaupungin suojelija hautapaikkansa, mutta myös asemansa puolesta. Venezia nimittäin kävi varhaisella keskiajalla kovaa kamppailua suojelijan suhteen, koska se halusi pitää suhteet yllä sille taloudellisesti tärkeään Bysanttiin että myös uskonnollisesti merkittävään Romaan. Sen tähden kaupungin suojelijaksi ei tullut Bysantin Teodorus tai Roman Pietari, vaan aivan oma pyhimys, joka samalla korosti Venezian itsenäistä asemaa ja erottautumista muista kaupungeista. Bysantin ja muutenkin itämaiden vaikutus näkyi kaupungissa vanhojen rakennusten ja kirkkojen arkkitehtuurissa samoin kuin rokokoo, barokki ja renessanssi. Keskiajan jäänteitä puolestaan näkyi Pyhän Markuksen (San Marco) basilikassa, joten historian koko kirjo ja kauneus ovat Veneziassa selkeästi nähtävillä, mikä on minusta aina ihanaa.

Mitä sitten oikein näin Veneziassa? Koko kaupunki jo itsessään on nähtävyys, joten ajan saisi kulmaan vain kuljeskelemalla ympäriinsä ja ihailemalla vettä ja rakennuksia. Minulla oli kuitenkin muutamia paikkoja, joissa halusin käydä. San Marcon basilikan lisäksi Piazza di San Marco puluineen ja tuhansine turisteineen oli koettava. Samoin dogen palatsi, joka on aivan basilikan vieressä. Se on goottilaistyylinen komea rakennus, jonka sisätilat ovat täynnä dogen yksitysistiloja ja hallintohuoneita. Vaikuttavaa taidetta oli kaikkialla ja sisutus oli renessanssin tyyliin enimmäkseen tumma puuta ajoittaisilla kultauksilla höystettynä. Ei kaunein näkemäni palatsi, mutta todella hieno ja erilainen. Vaikuttava oli senaatin salissa Tintoretton kattofresko sekä kuuluisa Huokausten silta, jota pitkin vangit viereisestä vankilasta kulkivat tuomiolle dogen eteen palatsiin. Kauniita kirkkoja löytyi ympäri Veneziaa ja erityisesti pidin San Zacarion barokkikirkosta. Hieno oli myös Muranon saari kauempana laguunissa. Se on kuin minikokoinen Venezia ja kuuluisa lasinvalmistuksestaan. Lasitehtaat siirrettiin Venezian keskustasta syrjäisempään Muranoon alun perin niiden aiheuttaman tulipalovaaran ja häiritsevän savun takia. Muranon lasimuseossa kerrottiin lasin valmistuksesta ja sen historiasta ja näytillä oli komeita lasiesineitä. Matkalla Muranon vierailin San Michelen saarella, jossa sijaitsee samanniminen hautausmaa. Se oli yksi kauneimmista koskaan näkemistäni. Kukkia oli kaikkialla, puisto ja haudat olivat hyvin hoidettuja ja tunnelma li asiaankuuluvan rauhallinen. Katolilainen hautauskulttuuri oli oikein kaunis ja koskettava, sillä lähes jokaisella haudalla oli vainajan kuva, kauniit muistosanat ja kynttilöitä sekä kukkakimppu ja joskus pyhimyksen kuva tai rukousnauha. Todella vaikuttava paikka oli myös moneen kertaan tulipalossa tuhoutunut, mutta aina uudestaan rakennettu La Fenicen teatteri. Paikan nimi tarkoittaa osuvasti Feeniks-lintua ja se on alun perin rakennettu 1700-luvulla, mikä näkyikin rokokoon herkän kauniissa sisutustyylissä. Teatteri on kuuluisa monen oopperan esityspaikkana ja voi kehua monen tähden vierailuilla. Tunnetuimpia ehkä oopperadiiva Maria Callas, joka esiintyi La Fenicessa moneen otteeseen 1940-1950 -luvuilla. Kuuluisa Rialton silta on perinteisesti kaupungin keskus ja sen varrella on lukuisia kauppoja. Silta on oikein kauniissa ja täynnä turisteja ja kauppakojuja. Canale Grande on täynnä ravintoloita juuri siinä kohta, joten jos haluaa nauttia keskustan tunnelmasta kanaalin reunalla, se onnistuu hyvin siinä. Itse tein näin torstaina, jolloin nautin lasillisen kylmää valkoviiniä ja vain istuin rauhassa (kävin samalla myös netissä) ulkona ravintolassa kanaalia ja Venezian hälinää katsellen. Lomaa parhaimmillaan todellakin.

Säästin parhaan ja tärkeimmän viimeiseksi, sillä syy miksi viihdyin Veneziassa niin hyvin, ei ollut pelkästään kaupunki, vaan siellä tapaamani ihmiset ja loistava hostellini. Hostelli ei ollut mikään tavallinen hostelli, vaan pikemminkin vieraskoti, jota piti todella mukava pariskunta Sandra ja Simo (ei suomalainen kuitenkaan, vaan italialais-ranskalainen). He olivat ystävällisiä, rentoja, mukavia ja kaikin puolin todella ihania. Heidän huoneistonsa, jossa he siis itse asuivat ja josta vuokrasivat huoneita vieraille, oli vanhan talon ylimmässä kerroksessa lähellä Rialtoa, mutta syrjäkujalla poissa turistien luota. Sijainti oli siis aivan ihanteellinen ja loistava. Heidän luonaan tunnelma oli kodikas ja rento. Parasta oli, että omistajiin että muihin hostellin asukkaisiin tutustui tuollaisessa kotoisassa ympäristössä helposti ja nopeasti. Aamiainen oli todella herkullinen ja kodikas. Simolla ja Sandralla oli lisäksi kaksi ihanaa rottwaileria, 1,5-vuotias naaras Thalia ja puolivuotias uros Achille. Koirat varastivat heti sydämeni ja saivat osakseen kaiken hellyyteni. Etenkin Achillesta tuli kultamuruni, joka halusi huomiota aina ja kaikkialla. Omistajat laskivatkin leikkiä, että olin Achillen tyttöystävä, niin paljon tykkäsimme toisistamme. :) Thalia piti kuitenkin hyvin puolensa ja joka päivä istuin ainakin tunnin hostellin oleskeluhuoneen lattialla ja lellittelin kumpaakin koiraa yhtä aikaa rapsuttamalla niitä vatsasta. Olin ihan taivaassa ja koirat samoin. Ihanaa!!!

Huonetoverieni suhteen minulla kävi myös mieletön tuuri, sillä heti ensimmäisenä iltana tutustuin Gemmaan ja Laurenceen (nimestään huolimatta siis nainen), jotka ovat kumpikin opettajia yläasteella Brightonissa. He olivat kolmen viikon reilillä ympäri Eurooppaa ja jatkoivat Veneziasta matkaa Firenzeen ja sieltä Romaan, josta lentävät ensi viikolla kotiin. Gemma opettaa englantia ja Laurence syntyperäisenä ranskalaisena (kotoisin Bretagnen Nantesista) ranskaa ja espanjaa. He olivat todella mukavia ja ensimmäisenä iltana menimme yhdessä kanaalin rannalle juomaan lasilliset viiniä. Sieltä matka jatkui takaisin hostellille, jota vastapäätä sijaitsee kiva pikkuinen pizzeria, joka on samalla jazz-klubi. Ajauduimme sinne jatkamaan iltaa ja juttelemaan paikalla olleiden Simon ja Sandran kanssa. Paikalle törmäsi läheisessä B&B:ssa asusteleva Dave, joka on kotoisin Nottinghamista ja siellä yhden ravintolan pääkokkina. Keskustelu liikkui tällä porukalla vilkkaana kaikessa mahdollisessa kolmella kielellä (italia, englanti ja ranska) yli puolenyön. Seuraavana iltana huoneeseemme saapui yhdysvaltalainen Linda, joka oli todella ihana tyyppi. Hän on naimisissa, kolme lasta, kotoisin New Jerseysta ja 43-vuotias lakiopillinen sihteeri. Hän reissasi yksin yhdeksän päivään ympäri Pohjois-Italia mihenesä ehdotuksesta. Hänen kanssaan menimme syömään pizzeriaan pizzat illalla ja Gemma ja Laurence liittyivät seuraamme. Siitä ilta jatkui Grande Canalen rannalle istuskelemaan. Dave liittyi myös seuraamme ja ostimme porukalla läheisestä ravintolasta viinipullon, jonka kanssa istuimme rannassa jutellen ja tähdenlentoja katsellen myöhään yöhön. Oli todella hauskaa. Viimeisenä iltanamme Linda ja minä lähdimme kahdestaan syömään Simon suosittelemaan läheiseen ravintolaan nimeltään Il Nonno Risrto (= ylösnoussut isoisä). Paikka oli todella suosittu ja ihan täynnä. Emme olisi mahtuneet sisään, mutta paikalle saapui synttäriseurue, jonka juhlakalu Alex halusi meidät mukaan seurueeseensa. Hän lupasi tarjota kaiken ja viimeisen iltamme kunniaksi suostuimme tarjoukseen. Niin sitten söimme oikein hyvän ilmaisen illallisen iloisessa italialaisseurueessa Alexin synttäreitä juhlien. Jälkkäriksi oli hyvää kakkua ja saimme myös drinkit paikallista kuoharia sekä venetsialaisen cocktailin Sprizin (aporol-likööriä, sodavettä ja vakkaria) ja jälkkäripaukun, jonka nimeä en muista, mutta joka on paikallinen erikoisuus. Siihen tulee vaniljajäätelöä, vodkaa ja paikallista prosecco-kuoharia. Ilta oli hauska ja yllätyksellinen hyvässä seurassa ja saimmepa kokea paikallista italialaista ja venetsialaista kulttuuria samalla. He olivat oikein hauskoja tyyppejä kaikki ja olimme Lindan kanssa huomion kohteena. Meille siis tarjottiin koko ateria juomineen ja ostettiin vielä ruusut katukauppiaalta. Nauroimme katketaksemme hauskalle illallemme ja päivittelimme elämän kummallisuutta. Siinä me vietimme iltaa tuntemattomien ihmisten kanssa ja olimme itsekin tavanneet vasta edellisenä päivänä. Alex oli kovasti kiinnostunut Lindasta, joka toisti vain moneen kertaan olevansa naimisissa. Minäkin olisin saanut seuraa Alexin ystävästä (boheemi taitelijatyyppi) halutessani ja meitä pyydettiin jatkoille mukaan läheiseen klubiin tanssimaan. Kieltäydyimme kuitenkin kutsusta, koska seuraavana aamuna molemmilla oli lähtö edessä, Lindalla lento Yhdysvaltoihin ja minulla juna Veronaan. Ilta päättyi puolenyön maissa iloisissa tunnelmissa poskisuudelmiin ja palasimme hyvissä tunnelmissa hostellille nukkumaan. Se ei kuitenkaan heti onnistunut, sillä kerroimme Laurencelle, joka oli vielä hereillä, yllätyksellisestä illastamme ja juorusimme kello yhteen saakka aamuyöllä kaikesta mahdollisesta. Perjantaiaamuna erosimme kaikki kukin tahoillemme haikeissa tunnelmissa ja lupasimme pitää yhteyttä jatkossakin. Oli taas mahtava tavata uusia ihania ihmisiä ja saada ystäviä ympäri maailmaa. Huoneessamme majoittui myös uzbeksitanilainen vanhempi nainen, joka matkusti yksin ympäri Eurooppaa. Lisäksi siellä oli latvialainen perhe ja brasilialainen pariskunta. Hostelli oli parasta koko Veneziassa, koska siellä tapasin koko joukon mahtavia ihmisiä, joihin toivottavasti törmään myös jatkossa. Jos menette Venziaan rakkaat ihmiset, niin majoittukaa edullisessa ja kodikkaassa Sweet Dreams –hostellissa. takaan, että se kannattaa, sillä minulla ei ole pitkään aikaan ollut niin hauskaa, kun siellä tapaamieni ihmisten kanssa. Venezia elää aina muistoissani mahtavana paikkana juuri tapaamieni ihmisten ja kokemieni asioiden ansiosta.

Oli haikeaa jatkaa matkaa, mutta onneksi nykytekniikka mahdollistaa yhteydenpidon uusiin ystäviini ympäri maailman. Olisin ottanut molemmat koirat mukaani, mutta hellät hyvästit suukkojen kera oli ainoa mahdollisuus tällä kertaa. Matka jatkui aamupäivällä kanaaleilta paikallisjunalla kohti Veronaa. Sieltä siis kuulumisia myöhemmin ennen kuin suuntaan kauniille järville kohti Gardaa ja Comoa. Enää viikkoa jäljellä ja aika on mennyt ihan mieletöntä vauhtia. Niin se vain kulu, kun on kivaa. Ciao e bacio! Lisää kuulumisia myöhemmin.