Eilen en sitten mennyt hautasumaale tai Santa Ceciliaan - ne ovat vuorossa tänään. Sen sijaan vietin eilisen leppoisasti nauttien sunnuntain rauhasta, helteestä ja pitkistä kävelylenkeistä. Minusta on tullut ihan himokävelijä. Kiitos siitä kuuluu Rooman kauneudelle ja suhteellisen mukaville välimatkoille liikkua paikasta toiseen. Olen aina pitänyt kävelemisestä. Se on helppo, vaivaton, mukava ja joustava tapa liikkua. Lisäksi aivan loistavaa hyötyliikuntaa, sillä askeleita tulee otettua ihan huomaamatta, kun kiertelee nähtävyyksillä tai tutustuu uusiin paikkoihin. Ei tarvita muuta kuin hyvät kengät, kartta, kamera ja vesipullo sekä utelias mieli, niin uudet seikkailut avautuvat eteen helposti. Keskimäärin kävelen täällä Romassa päivittäin 4-5 km, mutta eilen kilmometrejä kertyi varmaankin kymmenen, koska minusta oli vain niin hauska kävellä. Enkä todellakaan ollut ainoa liikenteessä oleva, sillä sunnuntaikävely ja ulkona oleskelu on osa roomalaista sunnuntaiperinnettä.
Aamu alkoi siis aamulenkillä. Lähdin tutustumaan lähiseutuun kartan kera ja löysin suurlähetystöalueen aika lähellä Gianicoloa. Sekä Espanjan että Yhdysvaltojen suurlähetystöjen edessä oli tiukan näköinen vartija aseen kanssa seisomassa. Yhdysvaltojen suurlähetystöstä olisin halunnut ottaa kuvan, mutta aseistetun uniformu-tyypin vuoksi en uskaltanut. Luulevat vielä, että olen vakooja tai terroristi tai jotakin. :) Jatkoin siis suurlähetystöjen ja kauniiden huviloiden maailmasta kulkuani kohti suurta tuntematonta, joka osoittautui maailman kauneimmaksi ja suloisimmaksi pieneksi puistoksi. Puisto oli kuin vehreä keidas keskellä autiomaata. Varjoisia polkuja, suihkulähteitä, penkkejä istua ja leppoisa tunnelma. Paikalla oli paljon lapsiperheitä, koirankävelyttäjiä ja vanhempia ihmisiä. Kaikki vain nauttivat sunnuntain rauhallisuudesta ja hengasivat. Siinä on elämänasenne kohdallaan, sanon minä. Itsekin hengähdin puiston rauhassa hetken aikaa, mutta sitten jatkoin matkaa kohti Trasteverea. Sieltä kipitin pitkin kapeita katuja takaisin Gianicolon viileyteen, sillä aurinko alkoi tuossa vaiheessa (klo 11.30 aikoihin) porottaa suhteellisen kuumasti kirkkaalta taivaalta. Kotona oli vuorossa viileä suihku ja brunssi sekä rentoutumista ennen iltaa. Iltapäivällä myös skypettelin koko perheeni kansssa, mikä oli oikein mukavaa. Kiitos web-kameroiden näimme myös toistemme kuvat reaaliajassa, mikä on aika mahtavaa. Siellä he istuivat monen tuhannen kilometrin päässä minusta ja minä näin heidät ja he minut. Nykytekniikka on ihana asia, kun voi tavata rakkaitaan pitkienkin matkojen takana. <3
Illalla otin uudestaan jalat alleni ja lähdin kaupungille. Ensin matkasin täpötäydessä bussissa Terminille, josta kävellen Espanjalaisille portaille ja Piazza del Popolon ja Tiberin rannan sekä Vatikaanin kautta takaisin kotiin. Enkä siis tehnyt mitään muuta kuin vain kävelin rauhassa ja katselin ympärilleni kaupunkia ja sen sunnuntaista menoa. Parasta meditaatiota ikinä! Kävellä, kuunnella ja kokea. Rauhassa ja omaan tahtiin. Tunsin suurta onnea ja levollisuutta kävellessäni. Olin osa Roomaa ja sen elämää. Saatoin elää ja hengittää sitä sisääni kulkiessani verkkaisesti omaan tahtiini tuttuja ja uusia polkuja. Tuona hetkenä olin todella onnellinen. Elämän suuret ilot taitavatkin tosiaan olla niitä pieniä iloja, kun vain pelkkä askeleiden ottaminen ja kauniista ympäristöstä nauttiminen tuottaa tuollaisen euforian tunteen.
Kaikki italialaiset eivät todellakaan arvosta kävelemistä, sillä tämä on ihan selkeästi automaa. Jos ihmisillä ei ole vespoja, niin sitten heillä on autot. Vespat ovat minusta todella hienoja ja siistejä (kauniita ja tyylikkäitä niin kuin italialinen estetiikan taju yleensä on), mutta eivät mitään verrattuna autoihin. En tiedä, kuinka halpoja autot ja niiden ylläpitäminen täällä on, mutta ihmisillä näkee todella hienoja ja enimmäkseen uusia autoja. Ei mitään vanhoja ruosteisia kotteroita, vaan alle kymmenen vuotta vanhoja ja hyvässä kunnossa olevia metallinhohtoisia priima-autoja. Niitä on pieniä ja suuria. Enimmäkseen kuitenkin edellisiä, sillä kaupunkiliikenteessä ja ahtaissa parkkeerausolosuhteissa Smart tai muu vastaava pieni ja nopea väline liikkua on tarpeen. Lisäksi täällä asuu ilmeisen varakkaita tai rikkaita ihmisiä, sillä huippuhienoja autoja samoin kuin avoautoja näkee harva se päivä Roman liikenteessä. Eilen törmäsin Ferrariin, josta oli pakko ottaa kuva. Se oli tulipunainen ja näytti siltä, että sen omistajalla ei ole pikkurahan puutetta. Myös Lamborghinit, AlfaRomeot, Mersut ja BMW ovat täällä tuttuja näkyjä ja avomalleja tai muita hienouksia ei kaihdeta. Ilmastohan sen enimmäkseen mahdollistaa, mutta täytyy ihmisillä kyllä joko hyvät tienestit tai perinnöt olla, jotta voi tuollaisilla autoilla ajella. Enemmistö autoista on kuitenkin ihan tavallisia ja tuttuja (Ford, Fiat, Wolgsvagen jne.), mutta nekin ovat kaikki suhteellisen uusia. Välillä liikenteessä näkee myös hassuja pieniä mopoauton näköisiä härveleitä ja vanhempiakin autoja, mutta enimmäkseen italialainen autokulttuuri kertoo ajajiensa ja omistajiensa itsevarmuudesta (ajavat kuin omistaisivat tien), tulisesta luonteesta (tööttäys on yleistä ja liikenteessä ollaan todella kärsimättömiä) ja paksusta lompakosta (hienot ja kalliit autot). On hauska seurata liikennettä ja tarkkailla ajajjia ja autoja. Se kertoo niin paljon maasta ja sen kulttuurista. Siinä, missä Suomessa noudatetaan sääntöjä ja ajetaan suhteellisen varovasti, täällä liikennesäännöt ovat vain viiitteellisiä ja jokainen autoilija asennoituu liikkumiseensa kuin olisi maanteiden kiistaton valtias ajamalla lujaa ja kaikkialla. Tästä aiheesta pitäisi tehdä joku psykologinen tutkimus, sillä alan todella lämmetä pohtimaan autoilun ja ihmisten suhdetta. :)
Lopuksi vielä muutama sana italialaisista ja kliseisesti rakkaudesta. Tiedän, että olen kirjoittanut aiheesta jo aiemmin, mutta rakkautta ei voi olla koskaan liikaa. :) Italialaisia pidetään tunteellisina ja tunteensa avoimesti osoittavina. Nyt muutman viikon täällä oltuani voin vahvistaa väitteen täydellisen paikkansa pitävyyden. Täällä näkee ihmisten avoimesti riitelevän, rakastavan ja osoittavan hellyyttä kadulla. Ei mitään hyvän maun vastaista, mutta kuitenkin erilaista kuin Suomessa, jossa olemme pidättyväisempiä. Annan muutaman esimerkin. Ensinnäkin suutelu julkisella paikalla on hyvin yleistä. Varsinkin Gianicolon puistossa, mutta myös keskellä katua näkee suutelevia pariskuntia. Täällä myös kuljetaan hyvin usein käsikädessä tai kädet toisten vyötäröllä. Lapsia kohdellaan hellästi ja eilen sydämeni oli sulaa, kun aamulla puistossa isä tervehti reilun vuoden ikäistä pikkutyttöään hellästi sanomalla"Ciao amore mio!" eli "Hei, rakkaani!". Eikä kuulostanut ollenkaan kornilta. Toisekseen flirtti on osa paikallista kulttuuria. Minä saan katseita osakseni vaalean ulkonäköni takia, mutta se on selkeästi muutenkin osa kulttuuria. Se on suorasukaista ja mutkatonta ja näin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna hieman huvittavaakin. Eilenkin aamulenkilläni pysähdyin hikisenä kadunvarteen katsomaan karttaa ja perätysten ohitseni ajavista autoista kummankin kuljettajat tööttäsivät ja heittivät lentosuukot. Olin kuolla nauruun. Niin dramaattista ja huvittavaa - mutta toisaalta myös imartelevaa. Siinä minä olin hikisenä ja likaisena lenkkivaatteissani tukka hapsottaen ja jonkun mielestä oli flirttailun arvoinen. Aika hauskaa. :D Ehkä Pyhän Valentinuksen reliikkien näkeminen vaikuttaa, sillä eilen sain näiden kahden lisäksi osakseni kuusi muuta flirttiä tai pitkää katsetta (laskin ne ihan huvikseni). :) Eikä tämä todellakaan ollut harvinaista, sillä tuollainen on päivittäistä täällä. Tunteellisuus on täällä siis verissä ja yksi osoitus siitä ovat myös talojon seiniin, muureihin, puistonpenkeille tai jopa maahan asfaltille kirjoitetut avoimet rakkauden tunnustukset. Kuvasin niistä eilen muutamia ja laitan kuvat myöhemmin tänne näytille. Rakkautta ja italialaisia ei siis voi erottaa toisistaan, joten päätän eiliset seikkailuni kulttuuriin sopivasti avoimeen rakkaudentunnustukseen. ;) Ti amo i miei carissimi amici e la mia famiglia. Siete tutto per me e vi grazie che siete nella mia vita! Il bacio eterno a tutti! <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti