Roma sempre sorprende

Tänään oli taas työpäivä, joten aamu alkoi gradun parissa kirjoittamisella. Sain valmiiksi eilen aloittamani jutun ja lähetin sen s-postilla Maijulle kommentoitavaksi, jotta tiedän olenko ollenkaan jäljillä kirjoittamisen suhteen. Sain myös hiukan jo suunniteltua syksyn opintoja gradun lisäksi, joten olin aika tehokas tänään. :) Kirjoittaminen takkusi hiukan, joten pistin siksi pillit ajoisa pussiin ja jatkan huomenna Franciscuksen parissa. Toivottavasti silloin sujuu paremmin. Ajatuksissa on selvillä, mitä haluan ja aion kirjoittaa, mutta jostain syystä sen saaminen paperille on hankalaa. Ehkä minulla on joku epävarmuus kirjoittamisen suhteen. Täytyy kuitenkin tarttua rohkeasti vain työhön, joten huomenna taas aamulla koneen ääreen tekstiä tuottamaan. Tätä se on opiskelijan arki. Ei minusta kyllä tutkijaksi todellakaan ole, sen on gradu ainakin tehdnyt selväksi. Akateeminen kunnianhimo puuttuu ja samoin kärsivällisyys. Tykkään kyllä kirjoittaa, mutta gradua pitää hioa niin paljon, että jo etukäteen hirvittää, koska oman tekstini muokkaus on minulle aina hankalaa ja haastavaa. Oppia kuitenkin täytyy ja katsotaan, millainen lopputulos tästä kaikesta raatamisesta ja tuskailusta lopulta syntyy. Hyvillä mielin kuitenkin eteenpäin. :)

Graduilun lisäksi leikin tänään taas turistia ja lähdin päivän ratoksi museoon taidetta katselemaan. Kohteena oli I Musei Capitoliani Campidoglion kukkulalla. Museossa on esillä arvokasta taidetta ja veistoksia antiikista uudemmalle ajalle. Ruuhkaa paikassa ei onneksi ollut ja sain rauhassa katsella taidetta ja kaunista museorakennusta (Michelangelon suunnittelema) sydämeni kyllyydestä. Väliin unohtaa eikä enää edes huomaa , kuinka paljon kaikkea kaunista täällä on joka puolella. Capitoliumin museossa kuitenkin muistin, kuinka vanha Italian historia oikeastaan on ja kuinka paljon taideaarteita siihen mahtuukaan. Erityisesti tykästyin museon antiikin patsaskokoelmiin, mikä oli itselleni yllätys, koska olen yleensä aina pitänyt enemmän tauluista. Antiikin patsaat olivat kuitenkin aivan loistavia ja vasta ensimmäisen kerran oikeastaan tajusin, kuinka anatomisen tarkkoja, yksitysikohtaisia ja eläviä veistokset ovat. Erityisesti pidin haavoittunutta gallialaista ja taistelevaa Herkulesta esittävistä patsaista. Myös keisarien ja filosofien näköispatsaat olivat mielenkiintoisia. Lisäksi näytteillä oli 500 eKr. peräisin oleva Naarassutta ja Romulusta ja Remusta esittävä pronssiveistos, joka siis nykyisin - ja jo monta vuosistaa on ollut - on Rooman symboli. Näin myös Marcus Aureliuksen aidon ratsastajapatsaan (kopio on näytillä Campidoglion aukiolla) ja siitä näki kyllä heti, miten ilmansaasteet ja sää vaurioittavat taide-esineitä. Samassa tilassa oli jäänteitä valtavasta (siis ihan oikesati jättiläismäisestä) Konstantinuksen patsaasta, joka uudelleen rekonstruoituna olisi kymmenien metrien korkuinen. Kivenmurikoita, pronssia ja marmoria tarpeeksi töllisteltyäni siirryin museon toiseen osioon eli maalauksiin. Mestareista esillä oli ainakin Tintoretton, Caravaggion ja Rubensin töitä sekä koko huone omistettu Pietro di Cortonalle. Hänen paikan tunnetuin teoksensa oli Sabiinittarien ryöstö, mutta henkilökohtaisesti pidin enemmän hänen Madonna-aiheisesta hyvin herkästä maaluksestaan. Myös Tintoretton Magdalan Mariaa esittävä taulu teki minuun syvän vaikutuksen. Magdalan Mariaa ei usein missään näy ja tuo maalaus oli todella todella kaunis kuvaus hänestä katumassa syntejään krusfiksin edessä. Todella upea taulu. Maalauksia paikassa riitti ja hienoja ne olivat toki kaikki, joten en jaarittele niistä enempää, vaan siirryn muihin aiheisiin. :)

Alkuperäinen ideani oli suunnata Campidogliolta leffaan Repubblican aukiolle Hary Potteria katsomaan, mutta en sitten jaksanutkaan mennä, vaan suuntaisin sen sijaan askeleeni kohti Tiberin rantaa. Matkalla näin vanhan amfiteatterin, Teatro Marcello, rauniot ja tajusin taas, että Roomassa on todella vanhoja juttuja kaikkialla. Täällä Lantessa, Vatikaanissa ja keskustassa liikkuessa näkee enemmän barokkia ja renessanssia, mutta kun tarkemmin katselee ympärilleen, huomaa että Roomassa on kaikki historian aikakaudet kerrostuneina. Raunioita siellä, keskiaikainen kirkko barokkipalatsin vieressä ja renessanssipiazza täällä. Kaikki tämä sulassa sovussa. Teatteri ei kuitenkaan ollut syyni suunnata jokea kohti, vaan juutalainen synagoga, joka sen rannalla sijaitsee. Roomassa on oikeastaan aina ollut juutalaisia, joten oli vain ihan luonnollista mennä tutustumaan myös synagoggan lukuisten kirkkojen ohella. Synagogan yhteydessä oli pieni juutalaisen yhteisön historiasta täällä Roomassa kertonut näyttely ja pääsymaksun (4€ opiskelijoille - ekan kerran jouduin täällä opiskelijakorttia näyttämään) hintaan sisältyi pakollinen opastus. Se oli englanniksi - italia olisi ollut parempi - ja todella antoisa ja mielenkiintoinen. Rooman juutalaisten historia on pitkä ja yhteisön juuret voidaan ulottaa 70 JKr., jolloin roomalaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin ja juutalaiset pakenivat sieltä Roomaan mukanaan temppelin arvokkaita esineitä. Vieläkin täällä kuulemma liikkuu tarinoita, että temppelin menora (=kahdeksanjalkainen kynttilä) olisi kätketty jonnekin Roomassa. Lisää juutalaisia Rooma vastaanotti 1492, kun Espanja karktti omansa pois alueeltaan. Tuolloin myös Sisiliasta, joka kuului Espanjan kruunulle silloin, pakeni juutalaisia Roomaan. Myöhemmin heitä on tullut mm. Libyasta 1960-luvulla lisää. Nykyisin yhteisö on noin 15000 jäsenen suuruinen, mutta aiemmin se on ollut paljon isompi. Holokausti vei mukanaan tuhansia Rooman juutalaisia, mikä on valitettavasti tapahtunut muuallakin Euroopassa. Ghettoa täällä ei enää ole edes historiallisesti jäljellä, sillä se tuhottiin 1870-luvulla, kun nykyinen Italian valtio syntyi. Sitä ennen juutalaiset oli pakotettu elämään täällä ghetossa vuodesta 1555 lähtien ja heitä oli sorrettu kovin ottein. Ghetto sijaitsi kirjaimellisesti Tiberin reunalla ja oli ahdas, likainen ja epämukava paikka elää. Juutalaiset oli kuitenkin suljettu sen muurien sisään 300 vuodeksi ennen kuin vapautus koitti, kun Roomasta tuli uuden Italian pääkaupunki ja se lakkasi olemasta osa kirkkovaltiota (nykyisin vain siis Vatikaani jäljellä vanhasta kirrkovaltiosta, joka siis oli paavin hallitsemia maa-alueita ympäri Italia ja Eurooppaa). Ghetto siis tuhottiin 1800-luvun lopussa epäpuhtauksien ja lian takia, mutta juutalaiset jäivät samalle asueelle asumaan uusiin parempiin taloihin. Tuolloin tuhottiin myös yhteisön viisi synagogaa, jotka 1900-luvun alussa yhdistettiin saman katon alle, kun suuri synagoga (se, jossa vierailin) valmistui. Jokaisesta synagogasta otettiin kuitenkin yhteiseen jotain mukaan, joten historia on siellä esillä onneksi koko kirjossaan. Synagoga on upea. Korkeat ja koristeelliset holvit (tähtiä katossa ja sateenkaarin värit raamatullisina symboleina, Nooan ja Jumalan liitto = sateenkaari, tähdet = Abrahamin lapset) , suuret ja avarat tilat, komea lukupulpetti ja erilliset osastot ortodoksijuutalaiseen tapaan miehille ja naisille. Synagoga pääsi helposti upeudessa samaan kastiin hienoimpien kirkkojen kanssa täällä. Nykyisen suuren synagogan lisäksi Roomassa on 13 muuta synagogaa eri puolilla kaupunkia. Rooman juutalaisyhteisö on ortodoksijuutalainen eli noudattaa konservatiivisesti vanhoja perinteitä. Kosher-liikkeitä on eri puolilla kaupunkia, sillä nykyisin juutalaiset eivät asu enää synagogan välittömässä läheisyydessä, koska asuntojen hinnat ovat niin kalliit keskustassa. Oppaamme totesikin sen olevan ironista, että aiemmin juutalaiset pakotettiin elämään Rooman keskustassa ghetossa ja nyt heillä ei ole enää varaa elää alueella. Opas oli muutenkin oikein hyvä ja juutalainen itsekin. Ryhmässä oli myös amerikkalaisia suurin osa ja he olivat ilmeisesti juutalaisia, sillä he valittelivat, kun eivät ole löytäneet kosher-ruokaa oikein mistään täällä Roomassa, vaan ovat nähneet nälkää. Amerikassahan on todella paljon juutalaisia ja siellä kosher ilmeisestikin osa arkea, mutta täällä sitä ei kyllä pahemmin näy, koska juutalaiset ovat selkeässä vähemmistöroolissa kirkkojen ja kristinuskon dominoimassa kaupungissa - ja maassa. Muutenkaan täällä ei näy kauheasti muiden uskontojen kuin kristittyjen edustajia - joita sitten näkyy kaikkialla - kun tarkemmin asiaa ajattelee.

Synagogalta matka jatkui Tiberin saarelle. Se on siis pieni saari keskellä Tiberiä ja sinne johtaa silta kummaltakin rannalta. Kuljin saaren poikki kohti Trasteverea pysähtyen matkan varrella ainakin neljässä kirkossa. :) Sant'Agathan kirkossa näin kiinnostavan haudan. Se oli omistettu jonkin sääntökunnan tertiaanille (fransiskaanit tai dominikaanit?) eli hurskaalle maallikkojäsenelle (kristitty, joka sitoutuu sääntökunnan periatteisiin, mutta ei anna luostarilupauksia, vaan elää uskoaan arjessa todeksi) ja vahanukke (toivon, että haudoissa lasiarkuissa näytteillä olevat ihmiset ovat nukkeja eivätkä balsamoituja ruumiita) oli pelottavan aidon näköinen. Kirkosta suuntaisin kulkuni Trasteveren läpi kohti Gianicoloa ja ruokaa. Trasteveressa oli ilmeisesti jotkin katujuhlat käynnissä, sillä ihmisiä oli kaikkialla, musiikki soi ja tunnelma oli riehakas. Juuri, kun luulin oppineeni kaiken Roomasta, se jaksaa yllättää. Grazie a Dio! ;) Oli ihanaa kävellä pitkin vanhoja kapeita kuijia lämpimässä illassa, kuunnella musiikkia ja ajatella, että tässä sitä ollaan, keskellä kesää ja elämäniloa. Voiko ihminen enempää pyytää? Jos ei olisi ollut niin hirveä nälkä ja kotona tiedossa ruokaa, olisin jäänyt juhlahumuun. Nälkä kuitenkin vei voiton ja illalla leivoin itselleni vielä sämpylöitä - tai pikemminkin vehnäpullaa, koska muista kuin vehnäjauhoista ei ollut kaupassa tarjontaa :(. Ilta siis päättyi onnistuneesti hauskan ja kiinnostavan päivän kunniaksi. Huomenna jälleen un'avventura nuovo, joten pysykää kanavalla. :D Ciao amori!