L'avventura in Umbria e Toscana

Nyt taas pääsin koneen ääreen pitkästä aikaa kuulumisia kirjoittelemaan. Syy hiljaiseloon oli kolmen päivän reissuni Roman ulkopuolelle Assisiin ja Sienaan. Nyt olen onnellisesti palannut ja voin jakaa kaikki mahtavat seikkailuni ja kokemukseni teidän ihanien ihmisten kanssa. :) Ja kuten kaikki hyvät tarinat tämäkin alkaa, että "Olipa kerran..."

...Kaunis keskiviikkopäivä Romassa, jolloin hyppäsin paikallisjunaan Terminin asemalta ja matka kohti Assisia saattoi alkaa. Syy, miksi halusin jättää iki-ihanan Roman taakseni muutamaksi päiväksi oli Franciscus, joka siis oli Assisista kotoisin ja eli siellä suurimman osan elämästään. Assisi on siis Franciscuksen ja häntä fanittavien keskuspaikka, joten siksi minäkin siis matkustin sinne. Matkaa Romasta Assisiin, joka siis sijaitsee Umbrian alueella, on 180 km Romasta koilliseen, joten kovin kaukana en käynyt. Tarpeeksi kukana kuitenkin, sillä ihan erilainen paikka Assisi oli kuin Roma. Eron huomasi heti, kun juna eteni pois kaupunkialueelta kohti vehreää ja kumpuilevaa Keski-Italian maaseutua, joka on todella kaunis. Vehreitä peltoja, laitumia kukkuloilla, jyhkeitä vuoria ja kirkkaita auringonkukkapeltoja, pieniä kaupunkeja, sypressipuita, satunnaisia lehmiä, lampaita ja hevosia... Noita kaikkia kohtasin junamatkallani Assisiin paikallisjunalla, jolla matkustaminen kesti tasan kaksi tuntia. Juna oli positiivinen yllätys, sillä se oli melko hyvin aikataulussa, todella mukava ja siisti sekä ilmastoitu ja kaiken ihanuuden lisäksi vielä äärimmäisen halpa, sillä matka maksoi minulle 10€. Italiassa ei tunneta opiskelija-alennuksia junissa, mutta noilla hinnoilla en ollenkaan valita moisesta.

Perillä Assissa kuumuus iski vasten kasvoja heti mukavan viileästä junasta ulos astuessa. Minulla ei ollut Assisin karttaa, joten yritin ostaa sellaisen juna-aseman lehtikioskista. Sellaista ei kuitenkaan ollut, joten päätin selvitä hostellilleni muilla keinoin. Onneksi aseman ulkopuolella oli suuri kartta Assisista, josta bongasin oikean kadun ja jalkapatikkamatka hostellille saattoi alkaa. Kävelin kumuudessa autotien (täällä ei jalankulkijoita oikein hyvin huomioida, sillä jalkakäytävät ovat kapeita tai niitä ei ole ja autot ajavat oikeasti ja kirjaimellisesti ihan kaikkialla) vierustaa vajaa kolme kilometriä ennen kuin hostelli tuli vastaani. Se aukesi juuri, kun pääsin sen pihaan klo 16 iltapäivällä. Olin varannut huoneeni Suomessa jo etukäteen, joten sen saaminen sujui ongelmitta ja hintaa kahdelle yölle tuli 32€. Ei paha, sillä hostelli oli oikein kodikas, mukava, siisti ja kansainvälinen. Ainoa miinus tulee pyyhkeistä, jotka täytyi vuokrata erikseen ja ylihintaisesta päivällisestä, jonka söin hostellissa ensimmäisenä iltanani. Muuten paikka oli oikein kaunis ja ihana vehreän maaseudun ja Assisin vanhan kaupungin välissä. Minulle hostellin ehdoton viehätys piili sen kansainvälisessä asiakaskunnassa. Jaoin huoneeni nimittäin kahden todella mukavan lontoolaistytön kanssa (Thanks Poppy & Ellen, I had fun!), jotka lähtivät samana päivänä pois kuin minä. He olivat reppumatkailemassa ja olivat tulossa Saksasta Berliinistä, jonne olivat päätyneet Prahan ja Amsterdamin kautta. Seuraava kohde heillä on Roma (jossa ovat juuri nyt jonkun Poppyn isoäidin italialaisen tutun luona) ja sitten Kreikka, josta he lentävät elokuussa takaisin Lontooseen. Tyttöjen lisäksi huoneessamme oli Muriel Skotlannista Glasgow'n läheltä. Hän oli kiertelemässä vain Italiassa ja oli Assisissa viisi päivää kierrellen junalla lähiseudulla katselemassa Umbriaa ja Toscanaa. Ensimmäisenä yönäni huoneessamme oli myös kaksi korealaista tyttöä, jotka eivät kuitenkaan puhunet juuri lainkaan englantia, joten heihin tutustuminen oli vähän hankalaa yhteisen kielen puuttuessa. Samoin oli laita seuraavaksi yöksi tulleen ujon ranskalaistytön kohdalla, sillä vaikka osan ranskaa, hän ei ollut kovin puhelias. Toisena yönä korealaisten tilalle tuli oikein mukava ja mielenkiintoinen australialainen vanhempi nainen. Hän oli syntyjän italialainen, mutta asunut Australiassa (Brisbanessa :D) jo monta vuotta. Hänellä oli mitä mielenkiintoisin elämäntarina, sillä hän oli kasvanut Eritreassa Afrikan itrannikolla (silloin, kun se vielä 1960-luvulla oli Italian siirtomaa), muuttanut kouluikäisenä viideksi vuodeksi Romaan, josta sitten lähtenyt perheensä kanssa Australiaan, jossa oli siis elänyt koko elämänsä sen jälkeen. Nyt hän oli viettänyt vuoden Italiassa Milanon lähellä, jossa hänen poikansa asuu. Hänen tyttärensä puolestaan on naimisissa australialaisen miehen kanssa, mutta he asuvat tällä hetkellä Vietnamissa Hanoissa, jota kautta hän on palaamassa elokuun alussa kotiin. Sain selville näin paljon hänen elämästään, sillä toisena iltana hän, minä, Poppy ja Ellen ja myöhemmin myös Muriel istuimme hostellin pihalla pimenevässä Italian illassa nauttien viinistä (tytöt tarjosivat) ja jutellen kaikesta mahdollisesta. Kerroin heille Suomesta ja se kiinnosti heitä kovin, etenkin suomen oudonkuuloinen kieli herätti mielenkiintoa. Poppy tykkää lisäksi kovasti muumeista, joten Muumimaailma kiinnosti häntä. Hänen koko perheensä on kuulemma friikahtanut muumeihin. :) Sain heiltä kehuja hyvistä englannintaidoistani, ääntäminen ja loistava sanavarasto, ja egoni pullistui moninkertaiseksi. Egon vuoksi kirjoitan heidän kehunsa myös tänne. :) Kielitaito pääsi hostellissa muutenkin hyvään käyttöön, sillä ensimmäisenä iltanani juttelin päivällispöydässäni istuvien kanadalaisten herrojen kanssa ranskaksi. He olivat tulleet Italiaan ja Eurooppaan kuukauden kestävälle pyhiinvaellukselle ja keskustelunaiheet vaihtelivat teologiasta maantieteeseen. Puhuimme jopa Suomen historiasta, jota minä surkella ranskan kielelläni koetin heille selittää. Hauskaa oli. :) Ranskasta minun pitikin sitten vaihtaa kieli melkein lennosta ruotsiksi, sillä hostellissa asui suomenruotsalainen Tammisaaresta kotoisin oleva perhe (isä ruotsalainen, äiti suomenruotsalainen ja kaksi lasta), jotka viettivät kaksi viikkoa Italiassa kierrellen sitä ympäriämpäri. Hekin olivat liikkeellä junalla ja olivat tulossa Romasta. Vaihdoimme siis kokemuksiamme ruotsiksi ja juttelimme niitä näitä. Toisena aamuna aamiaisella tapasin myös brittiläis-italialaisen pojan, joka tiesi Suomen ja Tampereen, joten meillä oli paljon juteltavaa. En muista, minne hän oli Assisista matkalla, mutta hän soitti ruokasalin pianoa todella hyvin ja viihdytti meitä musiikillaan, joka kaikui ympäri hostellia. Viimeisenä aamuna aamiaisella (aamiainen kuului onneksi yöpymisen hintaan) hypin kielestä toiseen, sillä keskustelin ihmisten kanssa italiaksi, englanniksi ja ruotsiksi. Ainakin oli kosmopoliittimeininki ja tunsin itseni aivan oikeaksi maailmanmatkaajaksi. :) Hostelli oli siis suosittu, sillä se houkutti kaikenlaisia matkaajia puoleensa kodikkaalla tunnelmallaan, viihtyisällä pihallaan, halvoilla hinnoillaan ja Assisin ainoana vanhan kaupungin lähellä sijaitsevana hostellina. Paikalla oli vilkasta, sillä siellä oli ruotsalainen rippikouluryhmä (400km Tukholmasta pohjoiseen oleva joku paikkakunta, josta olivat tulleet) ja joukko italialaisia, ranskalaisia ja muita turisteja. Meininki oli eloisa ja kodikas, mistä pidin kovasti. Asiaa auttoi myös muutaman viikon ikäinen söpö kissanpentu nimeltään Nuvoletto, joka temmelsi iltaisin pitkin pihaa leikkimässä. Oikein hauska kokemus oli siis asuminen Assisissa ja uusia ystäviä sain samalla. Ei mikään turha reissu siis. :)

Sitten päästäänkin itse asiaan eli Assisin kaupunkiin, joka on pieni ja jakautuu selkeästi uuteen ja vanhaan osaan. Uusi osa on alhaalla laaksossa juna-aseman lähellä ja vanha osa on siis todella vanha (silloin, kun kaupunki on roomalaisaikana perustettu) ja sijaitsee jyrkällä vuoren rinteellä. Assisi onkin jatkuvaa nousua ja laskua kapeine pikkukatuineen, sokkeloisine kujineen ja keskiaikaisine rakennuksineen. Kaupunki on todella söpö ja todella pieni, pienempi kuin luulinkaan. Sitä hallitsi keskiaikaisuus, sillä se on säilynyt rakennuksissa, kirkkissa ja vanhaa kaupunkia ympäröivässä muurissa. Kaupunki on labyrinttimainen katujen verkosto jyrkkien laskujen ja nousujen kera. Jos sitä pitäisi jotenkin kuvailla niin sanoisin, että Assisi on unelias pikkukaupunki keskellä kuvankaunista Umbrian maaseutua ja vanhasta kaupungista on upeaakin upeammat näkymät alhaalla levittäytyvään laaksoon, jota oliivilehdot ja viiniviljelmät sypressipuiden kera värittävät. (ehkä minun pitäisi ryhtyä mainosalalle, kun noin kovasti Assisia mainostan :D.) Kapungin pääelinkeino on selkeästi turismi, sillä heitä ja heille suunnattuja palveluja (kauppoja, ravintoloita, kahviloita) oli kaikkialla ja kaupunkia hallitsi sen tunnetuin hahmo Franciscus. Häntä näki joka paikassa, postikorteissa, tauluissa, rukousnauhoissa, kynttilöissä, patsaissa, kirjoissa, koruissa... En voinut olla ajattelematta, että mitä hän itsesi sanoisi tällaisesta kuuluisuudesta ja hänen maineensa ja elämäntyönsä kaupallistamisesta. Sillä bisnestähän matkamuistot ja turismi toki on. Tulin tästä kaikesta hiukan surulliseksi, mutta toisaalta olisi tekopyhää tuomita Assisin matkailu kerta itsekin sorruin siihen ja matkamuistoihinkin kulutin ihan kivan summan rahaa. Assisin turistimeininkiä katsellessani mieleeni tuli kuitenkin uusi (?) turismin muoto: uskonnollinen turismi, sillä uskonto oli nähtävissä Assisissa kaikkialla. Franciscus ja Klaara Assisilainen ovat Assisin kaupungin selkeät vetonaulat ja houkettelevat mainellaan paikalle suuren joukon turisteja ja pyhiinvaeltajia. Viimeksi mainittujen osuus oli huomattavan näkyvä pienessä kapungissa, sillä nunnia ja munkkeja vilisi kaikkialla rivikristittyjen seassa. Tunnistin ainakin dominikaaniveljet, fransiskaanit, klarissat ja Äiti Teresan sisaret (mikä heidän sääntökuntanimensä on?). He olivat läsnä etenkin kirkoissa, joita Assisissa - niin kuin muuallakin Italiassa - riittää, mutta myös muualla. Lisäksi kaupungissa oli lukuisia luostareita, bongasin ainakin benediktiinit ja klarissat. Tässä siis lyhyt kuvaus Assisista, seuraavasi siirrytään Franciscukseen ja Klaaraan. :)

Assisi Franciscuksen kotikaupunkina ylpeilee tietenkin omalla pojallaan, samoin kuin tyttärellään Klaaralla. Franciscus - samoin kuin Klaara - on haudattu Assisiin, joten luonnollisesti pyhiinvaellus hänen haudalleen oli ohjelmassa tärkeässä roolissa. Tunne Frnaciscuksen haudan äärellä oli mieletön. Ei sitä muuten voi kuvailla. Siinä edessäni oli ihminen, jota olen muutaman vuoden elämätäni tutkinut. Lähteitä ja kirjallisuutta lukemalla Franciscus on tullut minulle eläväksi, mutta kuitenkin pysynyt etäisenä. Kuin rakkaana kirjallisuuden hahmona, joka on, muttei kuitenkaan todellisuudessa ole. Ja yhtäkkiä hän oli siinä edessäni, niin elävänä ja todellisena. Oli silmiä avartavaa tajuta, että ihminen, jonka elämästä ja ajatuksista kirjoitan gradua, onkin oikeasti elänyt, hengittänyt ja ollut tässä maailmassa ja vieläpä samoilla paikoilla, joilla minä vierailin. Kävellessäni kaupungin ulkopuolella kohti San Damianon kirkkoa (yksi Franciscukselle tärkeä kirkko, jossa koki Jumalan kutsun ja kirjoitti Aurinkolaulun) saatoin vain ajatella, että nitä samoja polkuja Franciscus on astellut polttavassa kuumuudessa oliivipuita katsellen ja Luojaa maailman kauneudesta ylistäen. Franciscuksen haudalla ja pyhäinjäännösten (tunika, jouhipaita, tossut, sääntö...) äärellä tunsin syvän liikutuksen valtaavan mieleni ja tajuntaani iskevän tietoisuuden, että Franciscus oikeasti on ollut olemassa. Tähän asti olin tiennyt sen tietoisesti, mutten todella ollut ymmärtänyt sitä. Assisi muutti kaiken. Kokemus Franciscuksen haudan äärellä oli minulle siis samalla tunteellinen, herkkä, kaunis ja koskettava kokemus, jota vaalin varmasti loppuelämäni. En voi muuta kuin kiittää Luojaa, että sain kokea tuon hetken. Sama tunnekuohu toistui pienemmässä mittakaavassa Santa Chiaran kirkossa, jonne Pyhä Klaara on haudattu, kuten myös Santa Maria degli Angeli kirkossa, jonka sisällä on Franciscuksen kuolinpaikka ja veljien rakentama pikkuinen Porziuncolan kappeli, joka oli Franciscukselle kovin rakas. Näin Santa Chirassa myös sen kuuluisan San Dmianon krusifiksin, joka kehotti Franciscusta menemään ja korjaamaan kirkkonsa. Itse asiassa sain viettää hetken aivan kahdestaan krusfiksin kanssa, sillä osuin kirkkoon juuri kun se oli sulkemassa vian siestaa varten eikä uusia ihmisiä enää päästetty sisälle. Minulle krusfiksi ei kuitenkaan puhunut, joten minusta tuskin tulee uutta Franciscusta tai kirkon pelastajaa. Huokaus. Tutkimattomia ovat Herran tiet siis edellen ja aika näyttää, mihin Hän minut johdattaa. :) Vierailussani kiinnostavinta pyhimysten hautojen lisäksi olivat heidän jälkeen jättämänsä reliikit, sillä Franciscuksen vaatteiden lisäksi näin Klaaran tunikan ja hiuksia. Oli jotenkin epätodellista katsella niitä ja ajatella, että 800 vuotta sitten ne ovat oikeasti (Ei mitään kyynisiä kommentteja siellä niiden aitouden epävarmuudesta!) kuuluneet ihmisille, jotka ovat vaikuttaneet niin moneen elämään vielä vuosisatoja elämänsä jälkeenkin. Aika hienoa, sanon minä. Assisissa siis Franciscus - ja Klaara - oli kaiken keskipiste ja minulle palkitseva kokemus vierailla siellä ja tuntea Franciscus ainakin vähän paremmin, vaikka en voikaan kokemuksiani tai tunteitani gradussani käyttää. Oman elämäni ja hengellisen hyvinvointini kannalta matka oli kuitenkin minulle todella tärkeä ja vaikuttava kokemus kaikin puolin. Grazie Assisi!

Assisista matkasin perjantaina Toscanaan ja Sienaan, joka myöskin ylpeilee omalla pyhimyksellään nimittäin Katariina Sienalaisella. Hänet on haudattu Romaan, mutta hänen reliikkejän löytyy myös Assisista, sillä sen dominikaanikirkossa näin Katariinan varsin hyvin säilyneen pään ja vasemman käden pikkusormen. Taaskin tuntemukseni noita pyhimyksen maallisia jäännöksiä katsellessani olivat jotenkin sekavat. Minulle ei ole vaikeaa uskoa pyhimyksiin tai heidän ihmeitätekevään voimaansa, mutta reliikkien näkeminen on silti jotenkin outoa. Ehkä en olekaan piilokatolinen, vaan piilokalvinisti. :) Reliikit ovat mielenkiintoisia ja Katariinan pää näkemisen arvoinen, mutta en oikein vieläkään tiedä, mitä reliikeistä oikein ajattelisin. Ne ovat kiinnostavia, kunnioitettavia ja arvokkaita jäänteitä historiasta ja osa ihmisten jokapäiväistä uskonelämää täällä. Ehkä reliikkien kohtaaminen ja katseleminen on vain tottumiskysymys. Todennäköisesti törmään niihin vielä jatkossakin matkallani, joten paras siis totutella. :) Toinen Sienan nähtävyys on sen Duomo (suuri katedraali, meillä vastaa tuomiokirkkoa), joka on arkkitehtonisesti oikein upea jaa hieno kirkko täynnä taideaarteita ja historiaa. Kirkon hienoin osa oli mielestäni sen mustavalkoiset pylväiköt, jotka ovat kovin kauniit. En kuitenkaan varmaan koskaan palaa kirkkoon uudestaan, sillä - mikä mielestäni oli hiukan törkeää - kirkkoon oli pääsymaksu. Kuvitelkaa! Italiassa, jossa kaikki kirkot ovat avoinna kaikille - pääasiallisesti pyhiinvaeltajien suuren määrän vuoksi - täytyi maksaa kirkkoon sisälle. Tämä katkeroitti hieman tunteitani Sienaa kohtaan, vaikka ymmärränkin 3€:n pääsymaksyn menevän kirkon ylläpitämiseen ja säilyttämiseen. Mutta silti! Jos Pietarinkirkkoon, joka on maailman kuluisin kirkko, pääsee ilmaiseksi, pitäisi sitten muuallekin. No, maksoin kiltisti ja nyt lakkaan valittamasta.

Siena oli kaupunkina ihan herttainen keskiaikainen vanha sokkeloinen kaupunki, jossa pienet kujat mutkittelivat. Sienaa hallitsee sen keskusaukio (Il Campo), joka on todella suuri ja aivan mahtavan kellotornin edustalla. Hotellini - Sienassa ei ollut hostelleja! - oli oikein ihana ja rakennettu ilmiselvästi vanhaan asuintaloon, sillä kapeat portaikot, pienet huoneet ja sokkeloiset käytävät kertoivat hyvin talon edellisestä elämästä. Hotelli oli viehättävä ja kaunis ja todella viihtyisä, sillä minulla oli kaunis kolmen hengen huone terassilla höystettynä yksin käytettävissäni. Aamupala tarjoiltiin huoneeseeni suoraan ja hintaa koko lystillä oli 60€, joka oli kallein majoitukseni täällä koko matkani aikana. Hyvän palvelun ja historiallisen ja kauniin ympäristön ansiosta hotellikokemukseni lähenteli luksusumeininkiä. :) Minilomani Sienassa sujui siis oikein mukavasti, vaikka turistiuupumus iskikin perjantai-iltana. Tällä uupumuksella tarkoitan turtumusta ja väsymystä katsella nähtävyyksiä, kiertää kauniita paikkoja ja ihastella italialaista elämänmenoa. Lisäksi olin hiukan pettynyt Sienaan, koska se on täynnä turisteja. Tämä oli toki odotettavissa, mutta tuntui, ettei Sienassa muuta olekaan kuin turisteja. Tämä on toisaalta ihan ymmärrettävää, sillä liikuin vain Sienan vanhassa kaupungissa ja paikalliset asukkaat toki enimmäkseen asuvat uusilla asuinalueilla kaupungin vanhan keskustan ympärillä. Sienassa kuljin keskustassa kävellen, mutta bussilla rautatieasemalta keskustaan. Julkinen liikenne pelittää ainakin kaupungeissa yllättävän hyvin ja on halpaa (0,95€ kertalipun hinta Sienassa ja 1€ Romassa). Sienan pikavisiitistäni jäi minulle ihan hyvä mieli ja kauniiseen ja vehreään Toscanaan on ilo palata uudestaan, kun elokuussa matkaan Firenzeen.

Palasin Romaan siis eilen iltapäivällä ja tunne tulla kotiin oli oikein ihana. Matkustaminen oli helppoa ja vaivatonta kiitos hyvien junayhteyksien, vaikka aikaa se toki vei. Assisista Sienaan matkustin neljä tuntia ja Sienasta Romaan kolme. Junat ovat täällä kuitenkin todella mukavia ja viihtyisiä eikä kauniista maisemista matkan varrella ole haittaa. Silti oli ihanaa päästä omaan kotiin Villa Lantessa ja tehdä arkisia askareita, kuten tänään pestä pyykkiä ja eilen laittaa ruokaa. Kävin kaupassa ja sorruin ostamaan italialaista jäätelöä pakastimeen, missä se ei kuitenkaan säily kovin kauaa, koska ahmin eilen puolesta litrasta jo kaksi kolmasosaa. Täytyy tänään lähteä hikilenkille kalorit karistamaan. :) Villa Lanteen saapuessani törmäsin ala-aulassa paikan johtajaan, joka jää nyt elokuun alussa pois tehtävästään, kun uusi johtaja Katariina Mustakallio aloittaa työnsä. Juttelimme niitä näitä täällä olostani ja hän muisteli, että 1990-luvun alussa vietti kolme viikkoa yksin täällä aivan kuten minäkin. Kerron hänelle, että välillä yksinolo tässä kauniissa vanhassa talossa on hiukan aavemaista ja hän totesi, ettei mikään ihme, sillä talossa kummitelee. Täytyy nyt seuraavaksi ottaa selvää, kuka tai mikä täällä kummittelee ja miksi. Ehkäpä pääsen harjoittamaan eksorsisimia täällä ollessani, jos kyseessä on paha henki tai muu sellainen. Ystävälliset henkiolennot eivät minua sen sijaan häiritse lainkaan. :)

Eilinen ilta sujui siis kummitustaloon jälleen kotiutuessa ja roskaromaania ahmiessa, sillä erehdyin ennen matkaani menemään aikaa tappamaan Terminin rautatieaseman kirjakauppaan, josta löysin hyvän kirjailijan ja loistavia kirjoja. Christine Feehan on kirjailija ja hän kirjoittaa paranormaaleja romanttisia kirjoj (paranormal romance), jotka ovat loistavaa lomalukemista. Ehkä saan niistä myös jotain virikkeitä kummitusjahtiini. :D Tänään aion vain rentoutua ja ehkäpä illalla piipahtaa jossakin kirkossa. Vatikaani houkuttelee ja olisin aamulla mennytkin ottamaan vastaan paavin siunauksen Pietarinkirkn aukiolle, mutta kuulin eilen uutisista, että (mokoma) paavi on jo matkustanut kesäasunnolleen Castel Gandolfoon ja on tänään itseasiasssa Torinossa, joten siunausta ei tänään tippunut. Saapa nähdä, törmäänkö paaviin täällä ollenkaan. Vatikaani kuitenkin houkuttelee, joten ehkäpä teen iltakävelyn sinne ja kaupukiin tässä jossain vaiheessa. Huomenna alkaa sitten todellinen aherrus gradun parissa, sillä tähän asti homma on ollut aika lailla jäissä ja täällä oleskelu lomailua. Ny pitää alkaa ahertaa, jotta shampanja poksuu ja kuohuu sitten lokakuussa, kun gradu on kirjoissa ja kansissa ja palautettu. ;) Lisäksi yritän huomenna tavata ystävääni Riikkaaa, joka on täällä perheensä kanssa muutaman päivän lomailemassa. Huomenna kirjoittelen siis taas lisää. Nyt Roma kiittää ja vetäytyy syömään brunssia. A domani i mi carissimi lettori! Bacio a tutti! <3