La città nella città

Tänään oli Vatikaani-päivä. Huhhuh, mikä päivä se olikaan. Vatikaani oli kuitenkin ehdottomasti koettava ja heti reissun aluksi, joten siksi vietin siellä tänään suuremman osan päivästä. Kannatti käydä. Mielestäni kaikkien tulisi käydä siellä kerran elämässä, ainakin sitten ymmärtää uskontoa ja historiaa ihan uudella tavalla.

Minulla oli Vatikaaniin hommattu etukäteen lippu - siis Vatikaanin museoihin, sillä Pietarin kirkkoon pääsee ilmaiseksi - joten pääsin melko vähällä jonotuksella. Paino tässä lauseessa on melko vähällä, sillä koko paikka oli yhtä sirkusta. Ihmisiä joka puolella, turistiryhmiä oppaineen ja monivaiheinen sokkelo ennen kuin museoon pääsi sisälle. En kuitenkaan suhteettoman pitkään mielestäni joutunut museoon jonottelemaan, sillä kyseessähän on yksi maailman kuuluisimmasta ja suosituimmista turistikohteista, joten puolen tunnin odottelu on ihan inhimillistä. Päästyäni vihdoin ja viimein sisälle museoon ja vuokrattuani Audio Guiden (nauhuriopastus eli nauhalta tulee juttuja, kun kulkee museossa ja painaa aina tietyssä kohdassa tiettyä numeroa, loistava juttu mielestäni) matka kohti Sikstuksen kappelia ja kierrokseni päämäärää saattoi alkaa.

Vatikaanin museot on mieletön kompleksi, joka pitää sisällään uskomattmia taideaarteita ja historiaa. Jo itse rakennus, paavien vanha palatsi, on arkkitehtonisesti ja taiteellisesti mahtava luomus. Palatsin kenties kuuluisin osa on Sikstuksen kappelin ohella Rafelin freskoin 1500-luvun alussa koristelemat paavin entiset työhuoneet. Siellä sitä töllistelin muiden kanssa Rafaelin Scuola di Atena -freskoa ja mietin, että kyllä kauneus on ihana asia. Taiteilija, joka levittää tuota kaneutta ympärilleen on siten arvostuksensa ansainnut. Matkalla Rafelin huoneisiin näin myös kuuluisan roomalaisen veistoksen Troija-tarun (Troijan hevonen) pappi Laokoonista ja hänen pojistaan. Laokoon-ryhmä on yksi paikan tunnetuimpia taideaarteita ja varsin vaikuttava kyllä.

Museoiden vetonaula oli kuitenkin ehdottomasti Sikstuksen kappeli, jota Michelangelon upean upean upean upeat freskot koristavat. Kappelia ei voi sanoin kuvailla kauneudessa tai vaikuttavuudessa. Lisäksi paikka on historiallisestikin kiinnostava, kokoontuuhan siellä aina kardinaalien konklaavi valitsemaan uutta paavia. Kappeli oli täpötäynnä turisteja, jotka yrittivät - vartioiden tiukoista kielloista - huolimatta kuvata freskoja ja saada niitä videolle. (Itsekin sain salakuvattua materiaalia ennen kuin kuvaamisesta huomautettiin.) En itsekään ollut oikeastaan tajunnut olevani kirkossa ennen kuin yksi vartioista huomautti siitä ja kielsi siihen vetoamalla sekä kuvaamisen että puhumisen. Taideaarteita ihastellessa tosiaan unohtui ihan täysin paikan luonne ja tarkoitus, onhan Vatikaani ennen kaikkea uskonnollinen paikka. Sikstuksesta matka jatkui Vatikaanin taidemuseoon, joka ei kuitenkaan ollut mitenkään ihmeellinen, vaikka olikin arvokkaita maalauksia täynnä. Museokaupasta mukaan tarttui ruusukko (eli rukousnauha) ja sitten olikin aika siirtyä Pietarinkirkkoon.

Kirkkoon pääsy ei ollut mitenkään itsestään selvä asia, sillä sinne oli ainakin sadan metrin mittainen jono. Niinpä asetuin kilttinä tyttönä jonon perään odottamaan sisäänpääsyä. Jonotusaikani viihdytti edessäni ollut amerikkalainen perhe ja takanani ollut aussimies, jolle italialinen opas aasialaisine ryhmineen luonneoi Pietarinkirkosta ja aukiosta. Matkailu avartaa. :) En onneksi joutunut jonottamaan kuin 15 minuuttia, kun pääsin turvatarkastukseen (laukut läpivalaistiin), jolloin myös jonon syy selvisi, sillä turvatarkastuksesta edespäin tie kirkkoon oli vapaa. Juuri ennen sisälle astumistani luin matkaoppaasta Pietarinkirkon olevan suurin katolinen kirkko maailmassa, mikä pitikin paikkansa sillä valtaisasta turistimäärästä huolimatta sisällä ei ollut ollenkaan ahdasta. Toisekseen luin Goethen sanoneen, että astuessaan Pietarinkirkkoon, on ikäänkuin astuisi ikuisuuteen. Myös tämäkin piti paikkansa, sillä paikkaa ei pysty oikeasti sanoin kuvailemaan. Jos yrittää voisi sanoa sen olevan valtava, mahtipontinen, barokkityylinen kauttaaltaan ja varastavan kaiken huomion. Se ei ole kaunein kirkko tai katedraali, jossa olen vieraillut, mutta ehdottomasti vaikuttavin. Sisällä unohti hetkeksi astuneensa oikeasti kirkkon, vaikka ovella käskettiin peittää hartiat ja kaula-aukko kunniituksesta pyhää paikkaa kohtaan, koska joka paikassa oli vain turisteja kameroineen ja poseerauskuvineen. Tämä sai mieleni hiukan surulliseksi - vaikka itsekin olen samanlainen turisti kameroineni - sillä mietin, miksi ihmiset olivat tulleet kirkkoon. Olivatko he paikalla vain sen nähtävyys- ja julkisuusarvon takia vai siksi, että sillä oli heille uskonnollista merkitystä? En sano, että ensimmäinen vaihtoehto on huono asia, teenhän sitä itsein vieraillessani moskeijoissa, hindutemppeleissä ja synagogissa. Kuitenkin välillä tuntuu, että paikan oikea tarkoitus unohtuu, koska se peittyy julkisuutensa ja nähtävyysarvonsa alle.

Pietarin kirkko tuntui siis välillä enenmmän turistiviihdykkeeltä kuin kirkolta, mutta onneksi paikan oikeaa tarkoitusta ei kuitenkaan ollut unohdettu, sillä yhden sivualttarin luokse pääsi vain rukoilemaan. Itsekin vietin siellä hiljaisen hetken ja paikan kauneus, hetken hartaus ja tajuntaani iskeytynyt tieto, että olin yhdellä kristikunnan vanhimmista pyhistä paikoista (kirkkohan on rakennettu Pietarin hautapaikan ylle jo 300-luvulla, vaikka nykyinen kirkko onkin siis 1500-1600-luvulta) saivat minut kyynelehtimään ja ajattelemaan, kuinka onnekas olinkaan, kun sain kokea tuon hetken tuolla paikalla. Pietarinkirkossa näin myös Pietarin hautapaikan (pääalttarin, joka on paavin alttari, alapuolella) ja Michelangelon Pietà -veistoksen. Lisäksi osoitin knnon pyhiinvaeltajan tavoin kunnioitusta Pyhälle Pietarille koskettamalla häntä esittävän veistoksen jalkaa pääalttarin lähellä, niin kuin vuosisatainen tapa on ollut ja on edelleen, minkä vuoksi pyhimysparan jalka on hioutunut ihan muodottomaksi kaikista kosketuksista ja hurskaista suudelmista. Kirkkoon on haudattu edesmenneitä paaveja ja siellä oli myös suosikkipaavini Johannes XXIII:n hauta, jolle osoitin knnioitus - ja josta otin valokuvan. Viihdyin kirkossa melkein tunnin, mutta kupoliin saakka en jaksanut. Sieltä on kuulemma mahtavat näköalat Roomaan, joten ehkä siellä täytyy piipahtaa joku toinen päivä. Tämähän on minulle oikein mahdollista ja helppoa, sillä Vatikaani sijaitsee kirjaimellisesti Villa Lanten naapurissa. Matkaa sinne on vain alle kaksi kilometriä ja Vatikaanin posti on minun lähipostini täällä, mikä on aika huvitavaa. Eli jos ja kun lähetän itselleni paketin täynnä tavaraa täältä Suomeen, tämä tapahtuu Vatikaanin postitoimistosta. :)

Pietarinkirkosta selvittyäni - kaiken tänään näkemäni sulatteluvaihe on vielä käynnissä - piipahdin Vatikaanin kirjakaupassa, josta mukaan tarttui Franciscuksen I fioretti italiaksi sekä muutama pieni italiankielinen hartauskirja. Hemmotelin itseäni myös jätskillä (suomalainen jäätelö on ihan kuraa ja kallista täkäläiseen verrattuna) ja auringonpaisteella Vatikaanin vieressä. Kotimatkalla sain ensimmäisen ilmaisen ateriakutsuni (minähän sanoin jo Suomessa, että blondina saan taatusti ilmaista ruokaa), josta kuitenkin kohteliaasti kieltäydyin kyseisen herran pettymykseksi. En ole oikein tottunut (vielä?) tuollaiseen suorasukaisuuteen keskellä katua ja keskellä kirkasta päivää. Myös Gianicololla vaalea tukka herätti jälleen huomiota ja ohiajava skootteripoika huuteli iloisesti jotain perääni. Ainakin vielä tuollaiset episodit ja suorasukainen sekä mutkaton kiinnostus vaaleaa naista kohtaan huvittavat, mutta jossain vaiheessa homma voi muuttua todella rasittavaksi. Toistaiseksi tuollainen huomio on lähinnä huvittavaa ja hymyilyttävää. Toivottavasti näin jatkuu.

Vatikaani oli imenyt minusta kaikki mehut lähes seitsemän tunnin kierroksen aikana, joten suuntasin kulkuni kotiin kirjoittelemaan, syömään ja rentoutumaan. Valokuvia yritän laittaa tänne taas mahdollisimman pian, jotta pysytään ajan tasalla. :) Huomenna on sitten kirkossakäynnin ja Trastevereen tutustumisen vuoro. Lisäksi huomenna alkaa gradun kirjoittaminen oikein urakalla, joten työpäivä on huomenna siten edessä. Vatikaanista vielä sen verran, että päätin ehdottomasti käydä siellä uudestaan ja osallistua siellä myös messuun. Myös paavin sunnuntaisiunaus Pietarinaukiolla täytyy kokea viikon päästä sunnuntaina (huomenna tarvitsen lepotaukoa Vatikaanista). Vatikaani ei siis unohdu, vaan kristillisen maailman fyysinen keskus kutsuu vielä uudestaan uteliasta teologia ja puolittaista pyhiinvaeltajaa. Nyt kuitenkin jaloille ansaittua lepoa luvassa eli ruokaa, romaani käteen ja sohvalle. Arrivederci! :)