Un po' di scrivere, un po' di camminare e un po' di sorprendere

Tänään oli työpäivä, vaikka aloitinkin gradun kirjoittamisen aika pehmeästi eli kirjoitin aamupäivällä vain muutaman tunnin. Menin alas kellariin kirjastoon kirjoittelemaan täällä Lantessa, koska siellä on rauhallisinta. Oli ihan mukava käydä työhön käsiksi jälleen pitkästä aikaa. Kirjoittaminen ei kuitenkaan edennyt ihan sitä tahtia kuin olin toivonut, sillä se on aika hidasta. Minulla on muistiinpanot täällä mukana ja periaatteessahan gradun kirjoittaminen on muistiinpanojen kirjoittamista puhtaaksi. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, sillä koko ajan täytyy miettiä kirjoitusjärjestystä, lähdeviitteitä ja sanamuotoja, joita käyttää. Niinpä vajaan kahden tunnin aikana sain vain pari sivua tekstiä aikaiseksi keskiajan kaupungistumisesta. Huomenna kirjoittaminen jatkuu samasta aiheesta. Täytyy varmaan miettiä kirjoitttamisaikataulu kokonaan uusiksi, kun homma ei etenekään ihan sitä tahtia kuin olin optimistisesti ajatellut. Toisaalta minulla on täällä hyvää aikaa vielä työskennellä, joten no panic. Hitaasti hyvä tulee ja on hyvä edetä pienin askelin kirjoittamisen suhteen, jottei tekstistä tule ihan puppua ja syksyllä täydy ihan mielettömiä korjauksia siihen tehdä.

Pidän itse kirjoitusprosessista, mutta se on aika työlästä, koska koko ajan pitää miettiä mitä kirjoittaa ja miten. Gradu on taidonnäyte akateemisesta osaamisestani, joten haluan panostaa siihen enemmän kuin vain tavalliseen esseeseen tai muuhun vastaavaan. Ongelmani graduntekijänä ja kirjoittajana on kuitenkin lyhytjänteisyys eli en jaksa kovin pitkään keskittyä itse kirjoittamiseen. Muutama tunti päivässä on minulle maksimi, joten syksyllä täytyy tosissaan tehdä töitä, jotta työni on lokakuun loppuun mennessä valmis. No, katsotaan kuinka käy. Ainakaan vielä ei ole stressiä tai paniikkia, vaikka gradu koko ajan ajatuksissani kummitteleekin. Ehkä tänään oli vain hidas päivä ja huomenna graduinspiraatio iskee oikein kunnolla ja runosuoni pulppuaa. Pitisiköhän mennä kirkkoon pyytämään siunausta työskentelylleni, sillä en usko taivaallisesta avusta olevan kirjoitusprosessissa haittakaan. :) Täytyy katsoa, mitkä ovat fiilikset jatkossa ja toimia sitten niiden mukaan.

Kaikeksi onneksi keväisestä gradumasennuksesta ja ahdistuksesta on selvitty ja työ etenee. Tästä kiitos kuuluu kokonaan maailman parhaalle graduohjaajalle Maijulle, joka pian saa tekstiäni luettavakseen. Luotan hänen arvostelukykyynsä ja ohjaustaitoihinsa täysin, joten ainakaan en ole graduni kanssa yksin, mikä on valtava helpotus. Lisäksi vertaistuki auttaa, sillä tiedän muidenkin kirjoittajien välillä kokevan samoja tuntemuksia kuin minä. Gradu on prosessi ja osa elämääni opiskelijana, joten se on vain kohdattava rohkeasti. Nyt sain gradun kuulostamaan joltain vaaralliselta viholliselta. Se ei ole sitä, vaan pikemminkin välillä vähän hankala matkakumppani, joka vaatii jatkuvaa huomiota ja huolenpitoa. Sitä ei voi jättää yksin kovin pitkäksi aikaa tai muuten ystävyys katkeaa. Välillä riitelemme kovasti, mutta onneksi suhde on nyt hyvällä mallilla. Luulen, että graduni tykkää olla täällä Romassa, jossa se saa uutta voimaa ja inspiraatiota. Toistaiseksi gradu on käyttäytynyt täällä siis ihan hyvin eikä ole ollut vaivaksi matkalla. Toivottavasti tällainen käytös jatkuu, eikä matkapahoinvointi iske... Huomenna jatkamme yhteistä matkaamme gradun kanssa taas ja silloin lisää siitä.

Kirjoittamisen lisäksi kolusin tänään kirjakauppoja kaupungilla ja kävin muutamassa kirkossa. Kirjoja ei kaupoista tarttunut mukaan (ihme ja kumma!), mutta sen sijaaan kaksi DVD:tä oopperaa lähtee mukanani Suomeen. Olisin halunnut mennä täällä Roomassa oopperaan, mutta liput ovat hurjan hintaisia - katsotaan, jos vielä sorrun. Nyt minulla on kuitenkin Verdin La Traviata ja Puccinin Tosca DVD:llä, joten saan katsella oopperaa kotona sydämeni kyllyydestä. Tosca on vielä siitä mukava, että sen tapahtumat sijoittuvat tänne Roomaan ja se on kuvattu aidoilla tapahtumapaikoilla täällä. Pääsen siis Suomessa fiilistelemään Roman kauneutta ja kuuntelemaan ihanaa italian kieltä laulettuna. :) (Oletteko muuten huomanneet, että kirjoitan Roman koko ajan eri tavoin joko Rooma tai Roma. Se johtuu siitä, että italiaksi se kirjoitetan vain yhdellä o-kirjaimella ja yritän viljellä tätä paikallista muotoa, mutta välillä suomen kielen tupla-o livahtaa käyttöön. Pointin kuitenkin tajuavat varmasti kaikki eli samasta kaupungista on koko ajan kysymys oli o:ta yksi tai useita. :D)

Tosiaan siis päivän seuraavaan aiheeseen eli kirkkoihin. Vuorossa oli tänään kaksi - tai oikeastaan kolme, mutta kävelin vahingossa sen ohi - kaunista ja hyvin erilaista kirkkoa. Ensimmäinen oli Santa Maria degli Angeli e Altri Santi -kirkko Repubblican aukiolla. (Minulla on jostain syystä aina suuria vaikeuksia kirjoittaa repubblica oikein, p ja b menevät aina kummasti sekaisin. Valikoiva lukihäiriö ilmeiseti tai jotakin... :D) Kirkko oli oikein kaunis - niinhän ne kaikki yleensä täällä - ja sen ulko- ja sisätilat olivat hurjassa vastakohdassa. Sisältä kirkko oli hyvin barokkityylinen korkeine holveineen ja koristeellisine maalauksineen, mutta ulkoa päin se näytti hyvin vanhalta basilikalta. Joka tapauksessa vaikuttava kirkko ja siellä näin maailman kauneimman kastemaljan tai vesiastian. Täällä siis on jokaisen kirkon oven läheisyydessä malja, jossa on siunattua vettä, jolla tehdään ristinmerkki, kun astutaan sisälle kirkkoon ja poistutaan sieltä. Tämä on siis katolilainen tapa muille kuin teologeille tiedoksi ja olen itsekin tapaa kaikissa kirkoissa noudattanut. Muutenkin pysähdyn ja polvistun kirkoissa usein hetkeksi hiljentymään jonnekin sivualttarille. Mutta takaisin siunattuun veteen, joka siis oli kauniissa astiassa. Kyseinen vesimalja oli kauniin enkelipatsaan käsissä (laitan siitä kuvan tänne myöhemmin), minkä vuoksi kokonaisuus oli niin ihana. Santa Mariasta siirryin toiseen Mariaan, nimittäin Santa Maria Maggioreen, joka sijaitseen Terminin asemalta hiukan etelään. Tämä kirkko on jännittävä sekoitus eri aikakausia, sillä se on rakennettu alunperin 300-400-luvuilla jKr. ja siihen on pikkuhiljaa lisätty uusia osia, jolloin kokonaisuus on mielenkiintoinen sekoitus hyvin vanhaa ja vähän uudempaa. Niinpä kirkossa on nähtävillä myöhäisantiikin mosaiikkeja, renessanssin taidetta ja barokin huikentelevaisia veistoksia. Pääalttari on kuin Pietarinkirkon alttari, mutta pienemmässä koossa toteutettuna ja sen alla ei ole Pietarin hauta, vaan paavi Pius IX:n valtava ja pelottavan aidon oloinen patsas. Kirkon paras juttu minusta oli kuitenkin siellä ollut Madonna-patsas, joka on kaunein koskaan näkemäni. (kuva tulee myöhemmin) Patsaassa, jossa Maria ja Kristus siunaavat ja tervehtivät katselijaa on jotain tavottaman kaunista, herkkää ja koskettavaa. Lisäksi patsas on hyvin realistinen ja puhutteli minua todella voimakkaasti. Täällä ollessani olen nähnyt lukemattomia Maria-patsaita ja Madonnan kuvia, mutta tuo kyseinen patsas on niistä kiistatta paras ja hienoin. Ehkä minulla on joku Madonna-fiksaatio, sillä iltalenkilläni pysähdyin kuvaamaan jälleen yhtä Madonnan alttaria...

Kirkottelun jälkeen siirrryin kaupungille kävelemään. Minun piti tavata ystäväni Riikka, mutta aikataulumme eivät menneet yksiin, joten sovimme muistelusessiosta sitten syksyllä Suomessa. Voidaan sitten korkata punaviiniä ja huokailla nostalgisesti Roman kauneudelle, eikös juu Riikka? ;) Kaupngilla hetken pyörittyäni siirryin kaupan kautta kotiin lounastamaan. Vuorossa oli jälleen pastaa ja jätskiä, johon minulla tuntuu olevan kehitymässä addiktio. Italialainen jäätelö vain on yksinkertaisesti mielettömän hyvää. Sitä ei tehdä edes kermaan, vaan maitoon, mutta silti se vain on uskomattoman taivaallisen makuista. Alan kallistua mauissa yksinkertaisin vaniljan puoleen, sillä ainakin se vaniljajätski, joten olen reilulla kahdella eurolla puoli litraa kaupasta ostanut on todella koukuttavaa kamaa. Vapise Ben&Jerry's (edellinen suosikkini), sillä italialainen jäätelö rokkaa. :)

Lounastauon jälkeen suuntaisin iltalenkille lähiseudulle puoli kahdeksan aikoihin illalla. Minulla oli kartta mukanani ja reitti katsottuna valmiiksi, mutta jostakin kumman syystä eksyin jälleen kartalta, sillä se loppui kesken. (Ehkä minulla vain on huono kartta, sillä suunnistustaidoissanihan ei ole mitään vikaa. :D) Syy eksymiseen oli, että löysin mielettömän ihanan puiston aika lähelt Gianicoloa. Puisto - nimeä en tiedä - on paikallinen versio Hyde Parkista ja oli jollain tapaa hyvin italialainen. Rehevää kasvillisuutta ja luonnontilassa olevia puita kaikkialla, epäsymmetriset hiekkapolut ja ajoittaisia suihkulähteitä, huvimajoja ja antiikin tyylisiä pylväitä ja patsaita. Puistoa ympäröi muuri, joten kartalta tiputtuani olin hiukan huolestunut siitä, pääsenkö puistosta koskaan pois, sillä muurissa ei tuntunut aukkoja olevan. Lopulta sopiva kolo löytyi ja päädyin ison autotien varrelle, mitä lähdin ihan sokkona kävelemään luottaen vain vaistooni ja toiveeseen, että kävelin oikealla tiellä ja oikeaan suuntaan. Tietä ympäröivät muurit molemmilta puolilta, joten illan pimetessä lievä paniikki oli jo iskeä. Siinä minä kävelin ilman rahaa tai mitään muutakaan (vain kamera, kännykkä, avaimet ja vesipullo mukana) ihmeellistä pitkin suurta valtatietä, josta ei pääsyyt kääntymään mihinkään. Työnsin kuitenkin paniikin mielestäni ja loogisena olentona järkeilin, että tien on pakko johtaa jonnekin, joten päätin vain kulkea sen loppuun saakka. Onni, suunnistustaitoni ja siunaus olivat puolellani, sillä olin kuin olinkin kävellyt ihan oikeaa tietä ja päädyin onnellisesti takaisin Gianicololle ja kotiin. Aikaa pikku lenkkiini kului tunti ja vielä tälläkään hetkellä en tiedä, missä kaikkialla olen puistossa harhaillut. Kaunis puisto se oli joka tapauksessa ja täynnä iltalenkkeilijöitä, joista varmasti 90% hölkkäsi. Tämä oli minulle jotenkin yllättävä havainto, sillä jotenkaan en ole yhdistänyt urheilua tai kuntoilua italialaiseen kulttuuriin. Kaduilla näkee vain rauhassa käveleviä ja jätskiä syöviä ihmisiä tai sitten heillä on kaksi (polkupyörä, vespa) tai useampi (auto) pyörää allaan. Hölkkääjiä oli kuitenkin illansuussa - viileämpi sää silloin - puisto täynnä ja kova kunto heillä tuntui olevan ja iPodit korvilla. Puisto oli muutenkin hyvin viihtyisä ja viehkeä vehreine nurmikoineen ja suurine puineen. Hyde Park - kuten jo aiemmin mainitsin - tuli väistämttä mieleeni ja tuntui mukavalta löytää keskeltä kaupungin vilinää tuollainen vihreä ja rauhallinen keidas. Siitä huomasin, kuinka paljon olen luontoa ja luonnonmaisemia - olkoonkin, että puisto on ihmisen muokkaamaa maastoa - kaivannut. Kävely oli siis virkistävä seikkailu ja ainakaan en törmännyt puistossa tai muualla kävellessäni turisteihin, vaan paikallisiin asukkaisiin, mikä oli todella loistavaa. Olen nimittäin kaikkien turistien keskellä välillä kaivannut enemmän paikallisia ja paikallista roomalaista kulttuuria, joita näköjään löytyy, kun rohkeasti poistuu turistialueilta ja lähtee asuinalueille seikkailemaan. Ehkäpä löydän vielä todellisen roomalaisten Roman reissuni aikana, kun alkuun olen kerta nyt päässyt. :)

Että tällainen päivä tänään. Huomenna taas uusi sellainen ja vuorossa kirjoittamista & museo, sillä aion mennä Campidogliolle taidetta töllistelemään. Roman kommellukseni jatkuvat siis tuttuun tapaan, joten saatte naurun aihetta silloin lisää. Kommentoikaa muuten ihmeessä tänne tai Facebookiin mun sepustuksia. Tiedän, että ainakin joku blogiani lukee, mutta olisi hauska tietä, kuinka moni ja onko kaikki mitä raapustelen ollenkaan kiinnostavaa muista ihmisitä. Itsestäni on ainakin hauska kirjoittaa ja onpahan sitten muisteltavaa, kun joskus tekstejä vuosien kuluttua itse luen. Nyt uni kutsuu. Buoni sogni! :)